Mainos
Mainos

Britannia: 10 000 kuollut Kosovon joukkomurhissa

Noin 10 000 ihmisen uskotaan kuolleen joukkomurhissa Kosovossa. Arvion on esittänyt Britannian virkamiehet, joiden tiedot perustuivat Kosovon albaanipakolaisten lausuntoihin.

-Lähinnä pakolaisilta keräämiemme tietojen mukaan noin 10 000 ihmistä on kuollut yli sadassa joukkomurhassa. Ja lopullinen luku voi olla vielä paljon pahempi, sanoi ulkoministeriön korkea-arvoinen virkamies Geoff Hoon.

Hänen mukaansa viimeisten kolmen kuukauden aikana Kosovosta paenneiden albaanien kauhukertomukset eivät nyt ole osoittautumassa pelkästään tosiksi vaan myös aliarvioinneiksi julmuuksien laajuudesta.
-On vaikea ymmärtää, että meidän kaltaisemme ihmisolennot ovat syyllistyneet lasten ampumiseen konekiväärillä, nuorten naisten ja tyttöjen järjestelmällisiin raiskauksiin, joukkohautojen kaivamiseen ja ruumiiden polttamiseen todisteiden hävittämiseksi, Hoon sanoi.

Joukkohautalöytöjä eri puolilla Kosovoa

Naton rauhanturvaajat ovat viime päivinä löytäneet useita jälkiä, jotka viittaavat Kosovon albaaneihin kohdistuneisiin julmuuksiin. Ranskalaiset rauhanturvaajat löysivät tänään Mitrovican kaupungista Kosovon pohjoisosasta uuden oletetun joukkohaudan.

Italialaissotilaat puolestaan löysivät jo aiemmin paikannetun joukkohaudan läheltä Djakovican kaupunkia eilen. Alueella olevat albaanit kertoivat, että löytyneessä joukkohaudassa olisi jopa 120 miehen ja pojan ruumiit. Albaanien mukaan uhrit olivat iältään 16-65-vuotiaita ja heidän on epäilty kuuluneen Kosovon vapautusarmeijan UCK:n riveihin.

Tänään Kosovon albaanit veivät myös toimittajia paikoille, jossa heidän mukaansa oli tapettu ja haudattu ihmisiä. Verbovesin kylän asukkaat näyttivät toimittajille luotien rei'ittämää navetan seinää, jota vasten heidän sukulaisensa oli ammuttu huhtikuun lopussa. He näyttivät myös kaksi metsään piilotettua hautapaikkaa, joihin oli heidän mukaansa haudattu 22 ruumista.

YK:n oikeuslääketieteellinen tutkijaryhmä aloittaa

YK:n sotarikostuomioistuimen ensimmäisen oikeuslääketieteellisen tutkijaryhmän on määrä saapua Kosovoon perjantaina tutkimaan joukkohautoja ja julmuuksien uhreja.

Kosovossa olevat rauhanturvaajat ovat yrittäneet eristää oletettuja surmapaikkoja, jotta koteihinsa palaavat pakolaiset eivät ennättäisi tuhota todistusaineistoja ennen tutkijaryhmän saapumista. Tutkijoiden työ alkaa veritekopaikkojen kartoittamisella ja valokuvaamisella, minkä jälkeen edetään yksityiskohtaisiin tutkimuksiin.
(STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme