Mainos

Britannia hyväksyi EU:n erosuunnitelman – EU vannoo työskentelevänsä Britannian kanssa eikä koskaan sitä vastaan

Brexit-neuvotteluiden juoksutus tulee noudattamaan Euroopan unionin tekemää suunnitelmaa. EU:n pääneuvottelija Michel Barnier kertoi ensimmäisen neuvottelupäivän jälkeen, että kysymykset kansalaisten oikeuksista, taloudellisista vastuista ja Pohjois-Irlannin ja Irlannin rajasta pyritään ratkaisemaan niin pian kuin mahdollista.

EU ja Britannia sopivat ensimmäisessä tapaamisessaan päivämääristä, organisoitumisesta ja prioriteeteista neuvotteluihin.

Neuvottelut Britannian EU-erosta käynnistyivät virallisesti tänään, kun pääneuvottelijat Britannian David Davis ja EU:n Michel Barnier tapasivat Brysselissä.

– Reilu sopimus on mahdollinen ja paljon parempi kuin jäädä ilman sopimusta. Me työskentelemme Britannian kanssa emmekä koskaan sitä vastaan, Barnier sanoi tiedotustilaisuudessa tapaamisen jälkeen.

Davis kiisti, että EU:n aikataulutuksen hyväksyminen olisi Britannialle myönnytys. Britannia on pääministeri Theresa Mayn johdolla edellyttänyt, että uudesta suhteesta keskustellaan rinnan käytännön kysymysten kanssa. EU on kuitenkin ollut valmis ottamaan suhteen pöytään vasta sitten, kun käytännön asioissa on päästy riittävän pitkälle.

EU ja Britannia sopivat, että ne neuvottelevat yhden viikon ajan joka kuukausi ja käyttävät neuvotteluviikkojen välisen ajan valmistautumiseen.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.