Mainos

Britannia jatkaa taas tietovuotojen takia jäädytettyä tiedonjakamista USA:n kanssa

Britannian viranomaiset jatkavat jälleen hetkeksi jäädytettyä tiedustelu- ja tutkintatiedon jakamista Yhdysvaltain viranomaisten kanssa Manchesterin terrori-iskuun liittyen, maan kansallinen poliisikomitea on vahvistanut.

Asiasta uutisoi Guardian.

Tietojen jakaminen keskeytettiin, koska Yhdysvaltain viranomaiset vuotivat vastoin brittikollegoidensa toiveita Manchesterin terrori-iskun tutkintaa koskevia tietoja medialle.

Esimerkiksi Britannian sisäministeri Amber Rudd hiillosti Yhdysvaltain kotimaan turvallisuudesta vastaavaa virastoa ja muita tiedusteluviranomaisia sen jälkeen, kun muun muassa iskun epäillyn tekijän nimi vuoti amerikkalaismedialle ennen kuin brittiviranomaiset olivat halukkaita tuomaan tietoja julkisuuteen. Tietovuodot jatkuivat tämän jälkeen, kun New York Times julkaisi ilmeisesti tutkijoiden räjähdyspaikalta ottamia kuvia.

Britannian pääministeri Theresa May otti vuodon puheeksi Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kanssa johtajien tapaamisessa eilen ja painotti tietojen luottamuksellisuutta. Trump luonnehti vuotoa syvästi huolestuttavaksi ja uhkasi vuotajaa tai vuotajia syytteillä. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot