Mainos
Mainos

Britannia lievensi karjankuljetuskieltoa

Kaikki karjankuljetukset on kuitenkin täysin kielletty tartuntatilojen ympärille asetetuilla suoja-alueilla. EU jatkaa yhä brittilihan vientikieltoa.

Britannian viranomaiset ovat päättäneet, että karjaa voidaan kuljettaa tiloilta suoraan teuraaksi, ilmoitti Britannian ylin eläinlääkintäviranomainen Debby Reynolds.

Myös kuolleita eläimiä voidaan noutaa tiloilta. Kummassakin tapauksessa tulee noudattaa tiukkoja turvallisuusmääräyksiä. Lisäksi kaikki karjankuljetukset on yhä täysin kielletty tartuntatilojen ympärille asetetuilla suoja-alueilla.

Britannian maanviljelijöiden liiton mukaan maanlaajuiseen täyskieltoon ei ollut enää syytä sen jälkeen, kun virallinen raportti oli kertonut viruksen olevan todennäköisesti peräisin saastuneiden maatilojen läheisistä tutkimuskeskuksista.

Monet teurastamot ehtivät varoittaa edessä olevan lukuisia lomautuksia, mikäli täydellinen karjankuljetuskielto pidetään voimassa.

EU jatkaa vientikieltoa

EU:n eläinlääketieteen asiantuntijat ovat päättäneet jatkaa brittilihan vientikieltoa suu- ja sorkkatautitapausten vuoksi, kertoi EU-lähde. Koska tilanne on yhä epäselvä, kielto päätettiin pitää voimassa ainakin 25. elokuuta asti.

Varotoimesta pidetään kiinni, jottei tauti leviä muihin EU-maihin. Seuraava EU:n eläinlääketieteen asiantuntijoiden kokous pidetään 23. elokuuta, jolloin vientikieltoa arvioidaan uudelleen.

- Asiantuntijat ovat samaa mieltä Britannian kanssa siitä, että Britanniaa on pidettävä yhä korkean vaaran alueena tilanteen epävarmuuden vuoksi, sanoi EU:n terveysasioista vastaavan komissaarin tiedottaja Brysselissä.

Britannia ilmoitti tänään kolmannesta tautiepäilystä tilalla, joka on lähellä toisena tartunnan saanutta tilaa. Tilan eläimet on määrätty teurastettaviksi.

Britannian maanviljelijät ilmoittivat suunnittelevansa oikeustoimia suu- ja sorkkatautitapausten lähteeksi epäiltyä laboratoriota kohtaan. Maatalousliittojen mukaan viljelijät menettävät miljoonia päivässä brittituotteille määrättyjen vientikieltojen vuoksi.

Viranomaiset tutkivat tänään, onko tauti voinut päästä leviämään Pirbrightissä sijaitsevasta Merial-yhtiön laboratoriosta viemärin kautta. Yhtiö itse katsoo, ettei todisteita sen osallisuudesta tautitapauksiin ole löydetty.

(MTV3-STT-AFP-DPA-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme