Mainos
Mainos

Britannia: Nato turvaamaan Kosovon rauhaa

Nato voisi lähettää joukkojaan Kosovoon poliittisen ratkaisun toteuttamisen takeeksi, jos maakunnassa saataisiin aikaan tulitauko ja poliittinen ratkaisu, arvioi Britannian puolustusministeri George Robertson BBC:n lähetyksessä tänään. Robertson ilmoitti, että serbijoukot on vedetty kasarmeille kuten YK on vaatinut.

Albaanien tiedotuskeskus Kosovon maakunnan pääkaupungissa Pristinassa kertoi kuitenkin, että serbipoliisi ja -armeija olivat hyökänneet eilen iltapäivällä moneen kylään Djakovican kaupungin lähistöllä. Asukkaiden oli täytynyt lähteä kylistään, kertoi Belgradissa toimiva uutistoimisto Beta.

Jugoslavian hallitus on kutsunut maan parlamentin koolle huomisaamuksi. Tarkoituksena on käsitellä Kosovon tilannetta. Robertsonin mukaan Milosevic tajuaa nyt, että muu maailma on tosissaan.
-Siksi hän toimii nyt niin nopeasti, Robertson sanoi. Yhdysvallat ja Britannia ovat uhanneet Jugoslaviaa ilmaiskuilla, jos presidentti Slobodan Milosevic ei toimi YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman mukaisesti eli sovi myös tulitauosta ja neuvottelujen aloittamisesta.

Yhdysvaltain puolustusministeri William Cohen vaati eilen Miloseviciä vetämään sotilaat ja poliisin pois Kosovosta, jotta humanitaarista apua voitaisiin alkaa antaa ja jotta pakolaiset voisivat palata koteihinsa. Jos Milosevic ei ryhdy neuvotteluihin kestävästä ratkaisusta, toimii Nato kahden viikon kuluessa, uhkasi Cohen.
(STT-Reuters-DPA)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme