Mainos
Mainos

Britannia tutkii Persianlahden syndroomaa

Britannian uusi hallitus aikoo tutkituttaa uudelleen Persianlahden sodan jälkeen sairastuneita sotaveteraaneja ja heidän omaisiaan. Työväenpuolueen johtama hallitus aikoo panostaa samalla veteraanien terveydenhuoltoon.

Britannian edellinen hallitus oli haluton myöntämään oletettujen sotasairauksien eli ns. Persianlahden-syndrooman olemassolon. Kaksi kuukautta sitten julkistetun tutkimuksen mukaan parlamenttia oli johdettu harhaan sotilaiden saamien rokotuksissa. Veteraanit uskovat oireidensa syynä olevan useat lääkitykset, joita he saivat sodan aikana kemiallisten aseiden ja juuri hyönteisten varalta.

Vuoden 1991 jälkeen tuhannet yhdysvaltalaiset ja brittisotilaat ovat sanoneet kärsivänsä mm. lihassäryistä ja unettomuudesta. Veteraanien kärsimien oireiden laajemman tutkimisessa selvitetään myös kemiallisen aseidenkäytön seurauksia.

Kuusi vuotta sitten Irakia vastaan käydyssä Persianlahden sodassa taisteli noin 50 000 brittiä, joista noin 4000 sotilaalla ja heidän perheillään on ollut terveysongelmia. Persianlahden-syndrooman jatkoselvittely oli osa työväenpuolueen vaalilupauksista.
(STT-Reuter-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme