Mainos
Mainos

Britannian pääministeri puolusteli toimintaansa

Britannian pääministeri David Cameron on puolustanut voimakkaasti omaa ja alaistensa toimintaa News of the World -lehden salakuuntelujupakassa. Maan parlamentti on parhaillaan kokoontuneena ylimääräiseen istuntoon tapauksen vuoksi.

Cameronia on moitittu varsinkin siitä, että hän palkkasi lehden entisen päätoimittajan Andy Coulsonin lehdistöpäällikökseen. Coulson on kiistänyt tienneensä lehden harjoittamasta puhelinkuuntelusta.

Cameron sanoi parlamentille, että nykytietojen valossa hän ei olisi palkannut Coulsonia ja Coulson tuskin olisi ottanut paikkaa vastaan. Hän lisäsi, että on valmis esittämään anteeksipyynnön jos käy ilmi, että hänelle on annettu väärää tietoa Coulsonin roolista skandaalissa.

Pääministeri korosti, että hän ei ole rikkonut parlamentin sääntöjä ja puolusti myös alaisiaan. Opposition työväenpuolueen johtaja Ed Miliband on vaatinut Cameronilta täyttä anteeksipyyntöä Coulsonin palkkaamisesta.

Parlamentin viestintävaliokunta kuuli eilen News Corpin johtajia, Rupert ja James Murdochia sekä News of the Worldin ex-päätoimittaja Rebekah Brooksia salakuuntelun vuoksi.

Brittimedian tutkinnasta suunniteltua laajempi

Cameronin mukaan News of the Worldin salakuuntelujupakan vuoksi käynnistetystä julkisesta tutkinnasta tulee suunniteltua laajempi. Cameronin mukaan tutkinta ulotetaan paitsi perinteisiin viestimiin, myös sosiaaliseen mediaan.

Tutkinta on jaettu kahteen osaan. Ensimmäinen osa tutkii mediakulttuuria, käytäntöjä ja etiikkaa Britanniassa. Toinen osa keskittyy Rupert Murdochin omistamaan News Internationaliin, jonka lehti News of the World oli.

Tutkinnassa selvitetään muun muassa median, poliitikkojen ja poliisivoimien kytkentöjä.

Tutkintaa johtaa tuomari. Tutkintalautakuntaan kuuluu kuusi jäsentä, joista kolme on entisiä journalisteja. Lisäksi lautakuntaan kuuluu entinen poliisimestari, Britannian sähköisten viestimien säätelyelimen Ofcomin entinen puheenjohtaja sekä kansalaisoikeuksien asiantuntija.

Lautakunnan on määrä kertoa löydöksistään vuoden kuluessa.

Poliittinen myrsky salakuuntelusta jatkuu - katso video Katsomo.fi:stä (Seitsemän uutiset 20.7.2011)

(MTV3 - STT - AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme