Mainos
Mainos

Britannian palomiehet palaamassa töihin

Palkankorotuksia vaativien Britannian palomiesten odotetaan palaavan illalla työpaikoilleen. Kaksi vuorokautta kestänyt työtaistelu on aiheuttanut sekasortoa, ja työväenpuolueen johtama hallitus kaavailee jopa palomiesten lakkojen kieltämistä.

Palokuntalakon aikana tulipaloissa on kuollut seitsemän ihmistä. Tulipaloissa kuolleiden määrä nousi aamulla seitsemään, kun raju palo tappoi äidin ja kolme poikaa Wiltshiressä Länsi-Englannissa. Viranomaiset ovat huomauttaneet kuitenkin, ettei tapauksia voida kytkeä lakkoon. Esimerkiksi Länsi-Englannissa sattuneiden palojen sammutustöihin osallistui paitsi FBU-ammattiliittoon kuulumattomia myös joitakin sen jäseniä.

Sisäministeriön mukaan tuhansia sotilaita koulutetaan paraikaa käyttämään palokuntien tekniikkaa, koska FBU uhkaa jatkaa työtaisteluaan ensi viikolla.

FBU vaatii 40 prosentin palkankorotuksia, jotka nostaisivat palomiesten vuositulot ainakin 30 000 puntaan eli noin 47 000 euroon. Palomiehille on tarjottu noin 11 prosentin korotusta seuraavina kahtena vuotena.

(MTV3-STT-DPA-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme