Mainos
Mainos

Britanniassa tehtiin useita terroripidätyksiä – pääministeri ylisti poliisin toimia

Britannian poliisi kertoi tänään pidättäneensä kuusi ihmistä terrorikytköksistä johtuen.

Poliisin mukaan pidätetyt olisivat olleet mukana ”aktiivisessa salajuonessa.” Pidätykset tehtiin torstain ja perjantain välisenä yönä.

Eilen Britannian parlamentin lähellä Lontoon Whitehallissa otettiin kiinni veitsillä aseistautunut mies. Tuoreet pidätykset liittyivät poliisin mukaan veitsimiehestä erilliseen terrorismin vastaiseen operaatioon.

Kuuden pidätetyn lisäksi nuorta naista ammuttiin poliisin tehtyä etsinnän Lontoon pohjoisosissa sijaitsevaan rakennukseen. Poliisit olivat käyttäneet iskussa myös kaasua.

Myös nuorta naista epäillään kytköksistä terrorismiin. Naista ei ole viranomaisten mukaan vielä pidätetty, sillä hän sairaalahoidossa. Hänen tilansa on poliisin mukaan vakava, mutta nainen loukkaantui vakavasti.

Keskeinen vaaliteema

Britanniassa viranomaiset ovat nyt erityisen varpaillaan terrori-iskujen varalta, ja kesäkuun ennenaikaiset parlamenttivaalit tuovat tilanteeseen lisää jännitystä. Poliisin mukaan pidätyksiä tehdään lähes päivittäin.

Terrorismista on viime aikaisten tapahtumien vuoksi tullut lähestyvien parlamenttivaalien keskeinen vaaliteemaa.

Britannian pääministeri Theresa May ylisti eilen illalla pitämässään kampanjapuheenvuorossa poliisin ja turvallisuusviranomaisten toimintaa. Hänen mukaansa yhteiskunta on näille suuressa kiitollisuudenvelassa,

 

Kommentoi

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot