Mainos
Mainos

Britit suhtautuvat yhä kielteisemmin Irakin sotaan

Julkinen tuki Britannian mukanaololle Irakin sodassa on laskenut radikaalisti Britanniassa.

The Times -uutislehden teettämän kyselyn mukaan peräti 45 prosenttia briteistä on nyt sitä mieltä, että sotatoimiin ryhtyminen oli väärin. Tiistaina julkistetussa kyselyssä 47 prosenttia arvioi sotaan ryhtymisen olleen paikallaan. Vielä huhtikuussa sotaa piti vastaavassa kyselyssä oikeutettuna 64 prosenttia kansasta ja toukokuussa 58 prosenttia.

Tuorein kysely osoittaa myös luottamuksen pääministeri Tony Blairiin horjuvan yhä. Vaikka yli puolet vastanneista arvioi, että Blairilla on tehtävässä tarvittavia johtajaominaisuuksia, peräti 54 prosenttia ilmaisi, ettei pääministerin luottamus ole vahvalla pohjalla.

Puhelimitse tehty kysely toteutettiin viime perjantaina. Kyselyyn vastasi noin 1000 satunnaisotannalla valittua brittiä.

(STT-AFP)

Brittiparlamentin ulkoasiainvaliokunta julkisti eilen raporttinsa Irakin sotaan johtaneista syistä. Valiokunnan raportti on hallitukselle kiusallista luettavaa. (Aamu-uutiset 08.07.2003)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme