Mainos
Mainos

Brittihoitajan kuolemaan ei liity rikosta

Britanniassa on tullut julki uusia yksityiskohtia pilasoiton järkyttämän hoitajan kuolemasta.

Poliisin tutkimuksissa on vahvistunut, että kuolemaan ei liity epäilyttäviä olosuhteita. Nainen oli jättänyt jälkeensä kolme erillistä viestiä.

Hoitaja työskenteli sairaalassa, jossa prinssi Williamin vaimo Catherine oli hoidettavana ankaran raskauspahoinvoinnin vuoksi. Australialaisen radioaseman juontajat soittivat sairaalaan kuningatar Elisabetiksi ja prinssi Charlesiksi tekeytyen ja kyselivät tietoja Catherinen voinnista.

Hoitaja vastasi ensimmäisenä puheluun ja yhdisti sen eteenpäin toiselle hoitajalle.

Australian median toimintaa valvova elin aloitti torstaina tutkinnan radioaseman toimista.

Sääntöjen mukaan radioasemat eivät saa soittaa tunnistettavissa olevan henkilön sanomisia, jollei kyseinen henkilö ole antanut lupaa lähetykselle. Pilasoiton tehnyt radioasema kertoo yrittäneensä ottaa yhteyttä sairaalaan useita kertoja ennen pilan lähettämistä ohjelmassaan.

Radioasema voi menettää lähetyslupansa, jos paljastuu, että se on rikkonut sääntöjä.

Pilasoiton tehneet juontajat, Mel Greig sekä Michael Christian, on hyllytetty ja heidän ohjelmansa lakkautettu. Kaksikko kertoi Australian televisiossa olevansa todella surullisia pilasoiton kohteeksi joutuneen hoitajan kuolemasta.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme