Mainos

Brittilehti hehkuttaa Ruotsia – "Jätteet kierrätetään niin hyvin, että Ruotsissa on jo pulaa roskista"

Ruotsissa jätteet kierrätetään niin tarkasti, että maassa on jo pulaa jätteistä, kertoo brittilehti Independent verkkosivuillaan.

Ruotsi on onnistunut kotitalousjätteiden kierrättämisessä useana vuotena jo niin hyvin, että sen täytyy tuoda jätteitä muulta pitääkseen kierrätyslaitokset toiminnassa. Kaikkiaan vain 1 prosentti ruotsalaisten kotitalouksien jätteistä päätyy kaatopaikalle.

Independentin artikkelissa kerrotaan, kuinka Ruotsissa ympäristöstä huolehtiminen on osa kulttuuria. Ruotsi oli yksi ensimmäisiä maita, jotka alkoivat verottaa rajusti fossiilisten polttoaineiden käyttöä ja nyt lähes puolet sähköstä tulee uusiutuvasta energiasta.

Ruotsalaisen kierrätysjärjestön johtaja Anna-Carin Gripwall sanoo lehden haastattelussa, että se käytti aikoinaan runsaasti resursseja kierrättämisestä tiedottamiseen ja se on kantanut hedelmää.

Ajan kuluessa Ruotsi on saanut jalkautettua kansallisen kierrätyspolitiikan niin, että vaikka ykistyiset yhtiöt huolehtivat jätteen kuljetuksesta ja polttamisesta, niin energia menee silti kansalliseen lämpöverkkoon ja lämmittää koteja yli kylmän ruotsalaistalven.

Uusimpana tavoitteena on myös saada ihmiset sisäistämään, että tarpeetonta tavaraa ei kannata ensimmäisenä heittää roskiin vaan pohtia, voisiko joku vielä hyötyä siitä tai voisiko kenties korjata ja ottaa uudelleen käyttöön. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot