Mainos
Mainos

Brittilehti: Yhdysvallat neuvottelee Irakin öljyn turvaamisesta

Yhdysvallat on aloittanut Irakin opposition kanssa salaiset neuvottelut maan öljyntuotannon turvaamisesta mahdollisen sodan alettua, brittiläinen The Guardian -sanomalehti kirjoitti tänään. Lehden mukaan Yhdysvaltain viranomaiset painottivat tavatessaan Irakin opposition edustajia joulukuussa, että Irakin öljykenttien suojeleminen on kriisin "tärkein asia".

Lehti lainaa kokouksessa paikalla ollutta opposition edustajaa, jonka mukaan Yhdysvallat kertoi, että tavoitteen saavuttamiseksi on jo tehty suunnitelma. Suunnitelman tarkoituksena on estää runsaan kymmenen vuoden takaisen Persianlahden sodan tapahtumien toistuminen. Tuolloin Irakin armeija sytytti maan johtajan Saddam Husseinin määräyksestä Kuwaitin öljykentät tuleen poistuessaan maasta.

Erikoisjoukot öljykentille?


Yhdysvaltain ulkoministeriö ja puolustusministeriö ovat Guardianin mukaan ilmeisesti kaavailleet, että mahdollisen sodan aluksi erikoisjoukot valtaisivat tärkeimmät öljyntuotantoon liittyvät kohteet niiden turvaamiseksi. Lukuisat yhdysvaltalaiset, brittiläiset, venäläiset ja ranskalaiset öljy-yhtiöt ovat jo kiinnostuneita Irakin mahdollisesti kasvavasta öljyntuotannosta Saddamin valtakauden jälkeen.

Irakissa on maailman toiseksi suurimmat öljyvarat, ja asiantuntijoiden mukaan tuotanto voitaisiin nykyiseen verrattuna moninkertaistaa suotuisissa olosuhteissa.

Eilen Britannian varaulkoministeri Mike O'Brien sanoi, ettei öljy ole syy siihen, että Irakia vastaan suunnitellaan sotaa. -Väitteet, että motiivimme olisi ahneus - Irakin öljyntuotannon hallinta - on pelkkää pötyä, O'Brien sanoi. Hänen mielestään kyse on joukkotuhoaseista. Nimettömänä pysytelleen ulkoministeriölähteen mukaan öljy on kuitenkin Britannialle tärkeä huolenaihe.

Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell sanoi puolestaan eilen, että mikäli Yhdysvallat miehittäisi Irakin, öljytulot käytettäisiin Irakin kansan hyväksi. Yhdysvaltain presidentillä George W. Bushilla on läheiset suhteet maan öljyteollisuuteen.

(MTv3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme