Mainos
Mainos

Brittipoliisi pidätti kymmenen terroriepäiltyä

Britanniassa pidätettyjä epäillään terroritekojen valmistelusta tai niihin yllyttämisestä.

Britannian poliisi on pidättänyt kymmenen terrorismista epäiltyä Manchesterin kaupungissa Pohjois-Englannissa. Poliisin antaman lausunnon mukaan pidätettyjä epäillään terroritekojen valmistelusta tai niihin yllyttämisestä.

Poliisi ei kuitenkaan halunnut vahvistaa tietoja, joiden mukaan pidätetyt olivat yhteydessä islamilaisiin ääriryhmiin, joiden uskotaan olleen valmistelemassa iskua Manchesterin ostoskeskukseen.

Kolme viikkoa sitten viranomaiset pidättivät kahdeksan miestä Lontoossa ja sen ympäristössä vastaavanlaisessa terrorisminvastaisessa operaatiossa, jossa poliisi myös löysi räjähteitä.

Viranomaiset ovat kehottaneet brittejä pysyttelemään valppaina mahdollisten terrori-iskujen varalta. Radikaali muslimioppinut sanoi viikonloppuna portugalilaisen lehden haastattelussa, että useat ääriryhmät ovat suunnittelemassa iskuja Britanniaan.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme