Mainos
Mainos

Bundesbankin Tietmeyer: Emun lykkäys ei katastrofi

Saksan keskuspankin pääjohtaja Hans Tietmeyer sanoo saksalaiselle Die Woche -viikkolehdelle antamassaan haastattelussa, että Euroopan talous- ja rahaliitto Emun lykkääntyminen ei merkitsisi poliittista tai taloudellista katastrofia.

-En ymmärrä näkemyksiä, joiden mukaan Emun lykkääntyminen pudottaisi taivaan Euroopan niskaan tai ajaisi maanosan talouden sivuraiteelle, Tietmeyer tähdentää.

Bundesbankin pääjohtaja korostaa, ettei hänen näkemyksensä ole kannanotto Emun lykkäämisen puolesta tai sitä vastaan.
-Keskustelu Emun lykkäämisestä on tällä hetkellä turhaa, sillä poliittiset päätökset talous- ja rahaliiton jäsenistä ja sen toteuttamisaikataulusta tehdään vasta keväällä 1998, Tietmeyer sanoo. Hän uskoo, että vakaalla rahaliitolla olisi myönteiset vaikutukset Euroopan tulevaisuuteen, kun taas heikko liitto johtaisi jäsenmaiden ristiriitojen kärjistymiseen.

Bundesbankin pääjohtaja pitää tiukasti kiinni Emu-kriteeristä, jonka mukaan jäsenehdokkaiden julkisen talouden alijäämä ei saa ylittää kolmen prosentin bkt-osuutta. Tietmeyer muistuttaa, että Emun sisällä jäsenmaiden on entistä vaikeampi korjata taloudellisia ongelmiaan.
-On vaarallista luulla Emun poistavan kertarysäyksellä jäsenmaiden kaikki talousongelmat, hän sanoo.

Saksan liittokansleri Helmut Kohl ja valtiovarainministeri Theo Waigel ovat säännönmukaisesti korostaneet, ettei maan budjettialijäämä ylitä tänä vuonna sallittua kolmen prosentin rajaa. Lukuisat saksalaispoliitikot ovat kuitenkin vaatineet Emun lykkäämistä, koska Saksan talouden ei katsota olevan valmis talous- ja rahaliittoon.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme