Mainos
Mainos

Bush ja Blair tapaavat Pohjois-Irlannissa

USA:n presidentti George W. Bush ja Britannian pääministeri Tony Blair tapaavat ensi viikolla Pohjois-Irlannissa. Bush ja Blair tapaavat tiistaina Belfastissa, kertoivat amerikkalaiset viranomaiset.

Kaksikko keskustelee Irakin sodasta ja Lähi-idän tilanteesta. He tapasivat viimeksi 27. maaliskuuta Yhdysvaltojen presidentin loma-asunnolla Camp Davidissa.

Blair on esittänyt YK:lle vahvaa roolia Irakin hallinnossa sodan jälkeen. Yhdysvallat puolestaan on valmistellut väliaikaisen hallituksen muodostamista Irakiin. -Vierailun aikana keskitytään operaatioihin Irakissa. He keskustelevat humanitaarisesta avusta ja jälleenrakennuksesta. He puhuvat myös YK:n roolista, kertoi Valkoisen talon tiedottaja Ari Fleischer.

Toinen keskustelun aihe on Lähi-itä. Blair on kehottanut Bushia julkistamaan pian "tiekartan", Israelin ja palestiinalaisten väliseen rauhaan tähtäävän kansainvälisen suunnitelman.

Bush on luvannut, että suunnitelma julkistetaan, kun palestiinalaisten uusi pääministeri on nimitetty virkaansa ja muodostanut hallituksen. Tiekartassa on määrä kertoa, kuinka Israelin ja palestiinalaisten yhteenotot saataisiin laantumaan ja palestiinalaisvaltio perustettua vuoteen 2005 mennessä.

Tiekartan on laatinut nelikkö, johon kuuluvat Yhdysvallat, Venäjä, YK ja EU. Bushin ja Blairin uskotaan keskustelevan myös Pohjois-Irlannin rauhanprosessista.

(MTV3-STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme