Mainos
Mainos

Bush sai hallituksensa kokoon

Yhdysvaltain uusi hallitus on nyt koossa. Senaatti hyväksyi viimeisenkin ministerinimityksen, kun John Ashcroftista tuli maan uusi oikeusministeri.

John Ashcroftin nimityksestä käytiin kitkerää kiistaa, sillä demokraattien mukaan hän on äärikonservatiivi, eikä ole siten sopiva valvomaan mm. vähemmistöjen etuja. Ashcroft on tiukka abortin vastustaja ja hän vastustaa myös homoseksuaalien oikeuksia sekä aseidenkäytön rajoituksia.

Ashcroftin takana olivat kaikki senaatin 50 republikaania, mutta valtaosa demokraateista äänesti häntä vastaan. Demokraatit halusivat kerätä mahdollisimman monta vastustavaa ääntä, tarkoituksenaan muistuttaa republikaaneja siitä, että vastaisuudessa kyseenalaiset nimitykset joutuvat tiukkaan vastatuuleen.

George Bush sai hallituksensa kasaan 12 päivässä virkaanastumisestaan. Bill Clintonilla kului samaan puuhaan aikoinaan yli kuukausi kauemmin. Tuolloin senaatti vahvisti Janet Renon nimityksen oikeusministeriksi vasta maaliskuussa.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme