Mainos
Mainos

Bush sallii vain rajoitetun kantasolututkimuksen

Yhdysvaltain presidentti George W. Bush on päättänyt, että liittovaltio voi antaa varoja vain hyvin rajoitetulle kantasolututkimukselle. Tutkimus liittovaltion rahoilla sallitaan vain jo olemassaolevilla alkiolla, jotka ovat pääosin hedelmättömyysklinikoiden tuhottavaksi määrättyjä ylijäämäalkioita.

Tämä on jonkinasteinen kompromissi tutkimuskiistassa, joka jakanut maan lähes kahtia. Bush kertoi päätöksestään suorassa tv-lähetyksessä varhain aamulla Suomen aikaa.

-Olen päättänyt, että liitovaltion rahoitusta voidaan käyttää niiden solulinjojen tutkimiseen, joiden kohdalla päätös elämästä ja kuolemasta on jo tehty, sanoi Bush puheessaan.

Kaikkiaan liittovaltio antaa tutkimukseen rahaa noin 250 miljoonaa dollaria. Bush kertoi samalla perustavansa uuden neuvoston, joka seuraa tutkimusta.

Puhe oli Bushin presidenttikauden ensimmäinen televisiopuhe amerikkalaisille. Bushin päätös tuli yllätyksenä, sillä hänen oli ennakoitu päättävän asiasta vasta useiden viikkojen kuluttua. Presidentti tapasi ennen päätöksentekoaan lähimpiä neuvonantajiaan maatilallaan Texasissa.

Bush antoi ymmärtää, että päätös oli ollut erittäin vaikea, sillä tutkimukseen liittyy moraalisia vaaroja. Samalla hän kuitenkin muistutti olevansa suuri tieteen ja teknologian ystävä.

Presidentti Bushin päätöstä on pidetty erittäin merkittävänä. Sen on katsottu viestittävän sitä, millainen hänen linjansa on eettisissä kysymyksissä, ja millaisia linjavetoja hänen hallitukseltaan voidaan odottaa.

Pitkä kiista

Yhdysvaltain kongressin edustajainhuone päätti viime viikolla, että kaikki ihmiskloonaus on kielletty. Tämä koskee myös alkioiden luomista kloonaamalla solututkimuksen tarpeisiin.

Kantasolututkimus on herättänyt runsaasti kiistoja Yhdysvalloissa, sillä konservatiivit eivät hyväksy ihmisalkioiden käyttöä tutkimukseen. Heidän mielestään ihmiselämä alkaa hedelmöittymishetkellä.

Kuitenkin monet republikaanit, mm. Nancy Reagan, ovat vedonneet tutkimuksen puolesta. Entinen presidentti Ronald Reagan sairastaa Alzheimerin tautia, johon kantasolututkimuksesta on odotettu parannuskeinoa. Samoin on uskottu, että uusi tutkimus voisi tuoda avun esimerkiksi Parkinsonin tautiin ja diabetekseen. Bushin sosiaali-ja terveysministeri Tommy Thompson on myös kannattanut solututkimusta.

Presidentin päätöksen uskotaan suututtavan abortin vastustajat sekä samalla närkästyttävän tiedepiirit, sillä heidän mukaansa tutkimuksessa tarvittaisiin laajempia oikeuksia.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme