Mainos
Mainos

Bush yrittää nostaa amerikkalaisen terveydenhuollon kasvoja

Pelastakaa Lapset -järjestön raportti paljastaa, että Yhdysvaltojen imeväiskuolleisuus on yksi teollisuusmaiden korkeimmista.

Yhdysvaltain terveydenhuollon tila on saanut kielteistä mainetta. Viimeksi Pelastakaa Lapset ry:n tekemässä raportissa Yhdysvallat sijoittui häpeäpaikalle teollisuusmaiden imeväiskuolleisuustilastoissa.

Yhdysvaltain senaatti käsittelee parhaillaan lakialoitetta sairausvakuutusjärjestelmän muuttamisesta. Uusi laki mahdollistaisi halvempien vakuutusten tarjoamisen etenkin pienyrityksille. Presidentti George W. Bush on innokkaasti lakialoitteen takana. Bush yrittää nostaa kannatuslukemiaan, jotka viimeisimmässä kyselyssä notkahtivat 31 prosenttiin.

Yleensä Bush vannoo yksityistämisen ja kilpailuttamisen nimiin. Rikkaiden ja köyhien välinen ero on viime vuosina kasvanut Yhdysvalloissa: afrikkalais-amerikkalaisen väestön imeväiskuolleisuus on lähes kaksinkertainen verrattuna muuhun väestöön.

- Olemme maailman rikkain maa, mutta silti osa kansastamme ei saa tarvitsemaansa terveydenhoitoa, Mary Beth Powers Pelastakaa Lapset -järjestöstä sanoi raportin julkistamistilaisuudessa.

- Terveydenhoitojärjestelmämme keskittyy tarjoamaan korkean teknologian palveluja vaikeisiin tapauksiin, ja siinä olemmekin hyviä. Emme kuitenkaan tarjoa peruspalveluja, pohtii terveydenhoidon asiantuntija Kenneth Thorpe uutistoimisto AP:n haastattelussa.

Suomessa imeväiskuolleisuus vähäistä

Kansainvälinen Pelastakaa lapset -järjestö selvitti vastasyntyneiden kuolleisuutta 33 teollisuusmaassa. Harvinaisinta se on Japanissa, missä keskimäärin 1,8 lasta tuhannesta menehtyy syntymänsä jälkeisen vuorokauden aikana. Suomi on jaetulla toisella tilalla keskimäärin kahdella kuolemalla tuhatta vastasyntynyttä kohti.

Yhdysvalloissa luku on viisi, mikä asettaa maan tässä luokituksessa jaetulle toiseksi viimeiselle sijalle. Vaikka määrä on kehitysmaihin verrattuna on pieni, se huolettaa amerikkalaisia asiantuntijoita, varsinkin kun tutkimuksen mukaan afro-amerikkalaisten keskuudessa luku on jo yhdeksän.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme