Mainos
Mainos

Bushilta uusi suunnitelma avaruuden valloittamiseksi ?

Yhdysvaltain presidentti George Bushin uskotaan suunnittelevan Yhdysvaltain avaruuspolitiikan kohentamista.

Planeetta Mars

Yhdysvaltain kongressilähteiden mukaan presidentti George Bush julkistaa ensi viikolla suuren, maan avaruusohjelmaa koskevan suunnitelmansa. Bushin uskotaan ehdottavan uutta kuuohjelmaa, joka voisi johtaa pitkällä tähtäimellä myös Marsin tutkimukseen.

Valkoinen talo ei ole kommentoinut nimettömistä kongressilähteistä saatuja tietoja.

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa on ollut lamaantunut siitä lähtien, kun avaruussukkula Columbia tuhoutui traagisesti lähes vuosi sitten, eikä se ole suorittanut miehitettyjä avaruuslentoja onnettomuuden jälkeen.

Nasa on kuitenkin nähnyt valoa tunnelin päässä sen jälkeen, kun sen Spirit-luotain laskeutui punaisen planeetan pinnalle onnistuneesti viime sunnuntaina Suomen aikaa.

Nasa on julkaissut jo luotaimen ottamia tarkkoja värivalokuvia Marsista. Kuvissa näkyi planeetan punaista pintaa ja kiviä. Kuvien laatu oli huimasti parempi kuin edellisten luotaimien vuosia sitten ottamissa kuvissa. Spiritin on määrä tutkia Marsia seuraavat kolme kuukautta.

(MTV3-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme