Mainos
Mainos

Bushin Vietnam-vertaukset herättivät ärtymystä

Bush pelotteli kuulijoitaan sillä, että Irakista lähtö olisi saman luokan tappio demokraattiselle kehitykselle kuin aikoinaan Vietnamista vetäytyminen.

Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin on yhä vaikeampi perustella vastahakoisille amerikkalaisille Irakin sodan oikeutusta. Tuoreimmassa puheessaan hän pelotteli kuulijoitaan sillä, että Irakista lähtö olisi saman luokan tappio demokraattiselle kehitykselle kuin aikoinaan Vietnamista vetäytyminen.

Bush vertasi keskiviikkoisessa puheessaan Irakin sotaa kommunistien vastaiseen taisteluun Koreassa ja Vietnamissa.

- Eteemme tuleva kysymys kuuluu: vastustavatko tämän sukupolven amerikkalaiset vetäytymisen houkutusta ja teemmekö Lähi-idässä saman, kuin tässä huoneessa olevat veteraanit tekivät Aasiassa, jyrisi Bush ulkomaisten sotien veteraaneille suunnatussa puheessaan.

- Tämän taistelun voittaminen on välttämättömyys maamme tulevaisuudelle, presidentti vetosi.

Vertaus ärsytti

Vertaus oli melkoinen yllätysveto, sillä Bush on itse aiemmin torjunut yhtäläisyydet Irakin ja Vietnamin välillä perusteettomina. Vertaus ärsytti myös sodan jatkumista kiivaasti vastustavia demokraatteja.

-Hän on vetänyt vääriä johtopäätöksiä historiasta, ärhenteli demokraattisenaattori Edward Kennedy.

Samaa mieltä oli eläkkeellä oleva kenraaliluutnantti John Johns. -Irak ei ole ollut koskaan kansakunta, hän sanoi USA Today -lehdessä.

Johns totesi, että esimerkiksi Vietnamissa oli olemassa selvä yhtenäinen kansallisuustunne, Irak sen sijaan luotiin länsimaiden toimesta. -Se oli poliittinen kooste, hän selitti.

Toinen peräytyminen edessä?

Demokraattisenaattori Joe Biden esitti puolestaan oman Vietnam-vertauksensa.

- Bush puskee politiikallaan toista Saigon-hetkeä, hetkeä, jolloin helikopterit pakenevat lähetystömme katolta - hetkeä, jota hän sanoo välttävänsä, hän kommentoi.

Bush aikoo jatkaa Irakin sotaa puolustavaa ja Lähi-idän tilaa käsittelevää puhesarjaansa lähiviikkojen ajan. Hän pohjustaa sillä seuraavaa Irakin tilasta annettavaa raporttia, joka pitäisi olla valmis syyskuun puolivälissä. Kiista Irakista jatkuu myös kongressissa, kun se palaa syyskuun alussa kesätauoltaan.

Yhdysvaltain armeijan korkein johtokin on alkanut epäillä voiton mahdollisuuksia Irakissa. Ensimmäistä kertaa etulinjassa olevat vimmastuneet Yhdysvaltain kenraalit puhuvat avoimesti ei-demokraattisista hallintovaihtoehdoista, kertoo uutiskanava CNN. Sen mukaan kenraalit ovat valmiita muihinkin vaihtoehtoihin, jotka takaisivat toimivan hallinnon ja turvallisuuden.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme