Mainos
Mainos

Bussi nurin Iranissa, 25 kuoli

Iranissa on kuollut 25 ihmistä, kun heitä kuljettanut linja-auto kaatui. Lisäksi ainakin kymmenen ihmisen epäillään loukkaantuneen aamulla sattuneessa onnettomuudessa.

Turmasta kertoo Iranin televisio, jonka mukaan onnettomuus sattui Teheranin ja Qomin kaupungin välisellä valtatiellä. Raportin mukaan bussi ajautui vauhdissa ulos tieltä ja kaatui. Turman syyksi ilmoitettiin kuskin väsymys.

Iranin tieliikenne kuuluu maailman vaarallisimpiin. Vähintään 100 000 ihmistä on kuollut liikenneonnettomuuksissa viimeisen viiden vuoden aikana. Iranissa on noin 70 miljoonaa asukasta.

Suurista onnettomuusluvuista syytetään puutteellista poliisivalvontaa, huonokuntoisia teitä ja varomattomia kuskeja.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme