Mainos
Mainos

Cassinilta ensimmäiset kuvat Saturnuksen renkaista

Seitsemän vuotta sitten matkaan lähetetyn luotaimen on tarkoitus tutkia renkaiden lisäksi Saturnuksen useita kuita, sekä selvittää miten planeetat yleensäkin muodostuvat.

Avaruusluotain Cassini on lähettänyt maahan ensimmäiset kuvat Saturnuksen renkaista. Kaliforniassa tutkijat ovat olleet innoissaan uusista kuvista

Lokakuussa 1997 matkaan lähtenyt Cassini-luotain pääsi eilen perille. Se ohitti turvallisesti Saturnuksen kuuluisat renkaat ja on nyt asettunut aurinkokuntamme toiseksi suurimman planeetan kiertoradalle.

Saturnus koostuu valtaosaltaan vedystä ja heliumista, siellä on pieniä määriä vettä, metaania, ammoniakkia ja kivipölyä. Renkaat ovat halkaisijaltaan noin 270 000 kilometriä, mutta paksuutta on vain muutama sata metri.

Renkaat muodostuvat hiukkasista jotka ovat pääasiassa jäätä ja kiviainesta, hiukkasten koko vaihtelee muutamasta sentistä henkilöauton kokoisiin lohkareisiin, renkaiden syntyperä on hämärän peitossa. Renkaiden ohella toinen tutkijoita kiinnostava kohde ovat Saturnuksen kuut, joita tällä hetkellä tunnetaan 31 kappaletta.

Saturnus kiehtoo tutkijoita, koska se on kuin oma aurinkokuntamme joskus muinoin alkuhämärissä, suuren vetypallon ympärillä tiuhassa kaasua ja hiukkasia.

Cassinin on tarkoitus kiertää Saturnuksen ympäri 76 kertaa. Seuraava jännityksen kohde on Joulupäivänä kun Cassini lähettää laskeutujansa Titan-kuun pinnalle.

(MTV3)

(Huomenta Suomi 02.07.2004)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme