Mainos
Mainos

Chilen presidentti perui matkansa Espanjaan

Chilen presidentti Eduardo Frei on peruuttanut tämänpäiväisen vierailunsa Madridiin, kertoo Chilen suurlähetystö Espanjassa.

Lähetystö ei halunnut kertoa, oliko peruutuspäätöksellä yhteyttä Chilen entisen diktaattorin Augusto Pinochetin pidätykseen, jota Espanja oli vaatinut.

Pinochet pidätettiin viime perjantaina Britanniassa, jossa hän oli saamassa hoitoa selkävaivoihinsa. Samaan aikaan Chilen pääkaupungissa Santiagossa puhkesi väkivaltaisia mielenosoituksia, kun sadat Pinochetin kannattajat ottivat yhteen poliisin kanssa Chilen Britannian-suurlähetystön ulkopuolella. Poliisi käytti kyynelkaasua ja vesitykkejä hajottaessaan mielenosoitusta.

Espanjassa kiistellään luovutuspyynnöstä

Oikeudellinen kiistely Pinochetin luovuttamisesta Britanniasta Espanjaan kävi tänään entistä mutkikkaammaksi. Espanjalaisen erityistuomioistuimen syyttäjät vaativat jo kertaalleen esitetyn luovutuspyynnön kumoamista.

Espanjan terrorismitapauksia käsittelevän erityistuomioistuimen, Audencia Nacionalin, syyttäjät asettuivat tänään sille kannalle, että Gazonin esittämällä Pinochetin pidätyspyynnöllä ei ole oikeudellista pohjaa. Espanjalaisella tuomioistuimella ei ole valtuuksia käsitellä Espanjan ulkopuolella sattuneita rikoksia, arvioivat Audencia Nacionalin syyttäjät.

Britannian työväenpuolueen hallitus vakuutti tänään, että Pinochetin luovutuspyyntöä käsitellään pelkästään oikeudellisena asiana. Sisäministeri Jack Straw sanoi, ettei hänen oma vasemmistolainen opiskelijamenneisyytensä vaikuttaisi asian käsittelyyn. Espanjalla on 40 päivää aikaa esittää virallinen luovutuspyyntö Britannian viranomaisille.
(STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme