Mainos
Mainos

CIA arvostelee itseään terroritoimissa

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA kompuroi monella tavalla terrorismintorjunnassa ennen vuoden 2001 terrori-iskuja, arvioi CIA:n sisäinen tarkastus salaisessa raportissaan. Muun muassa tiedonkulku ja tietojen analysointi takkusivat.

CIA:n sisäinen selvitys valmistui kaksi vuotta sitten, mutta se on vasta nyt julkistettu Yhdysvalloissa. Selvityksen mukaan tiedustelupalvelu epäonnistui terroristijärjestö al-Qaidan uhan tunnistamisessa ja torjunnassa ennen vuonna 2001 tehtyjä iskuja NewYorkiin.

Raportti paljastaa, ettei CIA ollut tutkinut tarpeeksi lentokoneiden mahdollista käyttöä terrori-iskuissa eikä Yhdysvaltoja mahdollisena kohteena. Selvityksen mukaan CIA ei onnistunut kertomaan liittovaltion poliisille FBI:lle tiedoista, jotka liittyivät syyskuun iskuihin osallistuneisiin lentokonekaappareihin.

Raportti kertoi myös, että al-Qaidan johtajaa Osama Bin Ladenia seurannut ryhmä oli ylityöllistetty ja siltä puuttui kokemusta käytännön työstä.

Entinen CIA-johtaja arvostelun kohteena

Keskustiedustelupalvelun tarkastusraportti on langettanut päävastuun puutteista CIA:n silloisen johtajan George Tenetin kannettavaksi.

Tenet oli tietoinen al-Qaida-terroristiverkoston muodostamasta uhkasta, mutta ei saanut aikaan strategiaa al-Qaidan pysäyttämiseksi. Al-Qaidan seurantaryhmä oli ylityöllistetty eikä täysin tehtäviensä tasalla, tarkastusraportti suomii.

Osa terrorismin torjuntaan saaduista määrärahoista päätyi muualle, ja eri tiedusteluelinten yhteistyö kangerteli.

CIA:n ylitarkastaja ehdotti vuonna 2005 kurinpitotoimenpiteitä Tenetiä ja muita tehtävänsä puutteellisesti hoitaneita tiedustelujohtajia vastaan. Silloinen tiedustelupalvelun johtaja Porter Goss ei kuitenkaan suostunut kurinpitomenettelyn aloittamiseen. Tenet oli jättänyt CIA:n vuonna 2004.

Tenet itse tyrmäsi lausunnossaan tarkastajien johtopäätökset "täysin vääriksi" ja paikoin jälkiviisauden värittämiksi.

- Ennen vuoden 2001 terrori-iskuja mikään laitos ei tehnyt enempää al-Qaidaa vastaan kuin CIA, hän siteerasi iemman terrori-iskujen taustoja selvittäneen komission johtopäätöksiä.

CIA joutui vastentahtoisesti julkaisemaan salaisen raportin kongressin päätöksen velvoittamana. Johtaja Michael V. Haydenin mielestä nyt tärvätään voimavaroja jo ennestään pengottuun asiaan.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme