Mainos
Mainos

CIA:n johtaja kuultavana kidutusepäilyistä

CIA hävitti kaksi vuotta sitten videonauhoja, joissa kuvattiin terroristiepäiltyjen kovakouraisia kuulusteluja.

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n johtaja Michael Hayden on kahden päivän ajan kongressin tiedusteluvaliokuntien kuultavana. Hän joutuu tämän ja huomisen päivän ajan vastaamaan koviin kysymyksiin niin sanotussa videoiden tuhoamisskandaalissa.

CIA hävitti kaksi vuotta sitten videonauhoja, joissa kuvattiin terroristiepäiltyjen kovakouraisia kuulusteluja. Kuulustelut oli käyty ja kuvattu vuonna 2002.

Nauhoista nousseen kohun vuoksi nyt pengotaan tietoja siitä, ketkä kaikki tiesivät niiden olemassaolosta, ketkä tiesivät kovista kuulustelumenetelmistä ja ketkä antoivat lopullisen luvan nauhojen hävittämiseen.

CIA:n mukaan kongressi ja erityisesti sen vaikutusvaltaisimmat jäsenet ovat tienneet nauhoista ja he olivat antaneet "hiljaisen hyväksynnän" kuulustelumenetelmille. He olivat tienneet myös nauhojen hävittämisaikeista.

Samaan aikaan entinen CIA-agentti on kertonut julmista kuulustelumenetelmistä. John Kiriakou kertoi ABC-uutisille, kuinka niin sanottu hukuttamismenetelmä sai terrorismista epäillyn Abu Zubaidahin puhumaan 35 sekunnissa. Yhdysvalloissa on kiistelty siitä, onko vangin pään painaminen veden alle pitkiksi ajoiksi kidutusta vai ei.

-Hänen paljastamansa uhkat estivät monia iskuja, ehkä kymmeniä, puolustautui Kiriakou.

Valkoinen talo ei muista

Nauhajupakan ensimmäisenä uutisoinut New York Times kertoo, että Valkoinen talo ja oikeusministeriö olivat aluksi vastustaneet nauhojen hävittämistä, mutta lopulta antaneet siihen luvan. Ulkoministeri Condoleezza Rice kuitenkin kiistää tämän.

- Olin ulkoministeriä vuonna 2005 ja minulla ei ole mitään muistikuvaa minkäänlaisista nauhoista, hän sanoi medialle viikonvaihteessa.

Lehden mukaan CIA:n lakimiehet antoivat lopullisen luvan nauhojen hävittämiseen. Valkoinen talo kiertää kysymykset omalla tahollaan ja kieltäytyy kommentoimasta jupakkaa.

-Olemme parhaillaan keräämässä faktoja ja annamme heille (tutkijoille) tietoja, tiedottaja Dana Perino kierteli.

CIA:n on uskottu kuulustelevan vankeja salaisissa vankiloissa ja kansainvälisten sääntöjen vastaisesti.

(MTV3-STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme