Mainos
Mainos

Clinton homopäivällisillä

Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton on herättänyt huomiota osallistumalla maan suurimman homoseksuaalijärjestön varainhankintagaalaan.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Yhdysvaltain virassa oleva presidentti tällä tavoin ilmaisee tukensa seksuaalisten vähemmistöjen tasaveroisuuspyrkimyksille.
-Tiedämme kaikki, että homoseksuaalit ja lesbot kohtaavat jatkuvasti syrjintää. Mutta tiedämme myös, että jos tahdomme rakentaa yhtä Amerikkaa, niin kaikkien amerikkalaisten - teidän edustamanne mukaan luettuina - tulee mahtua mukaan, sanoi Clinton.
Puheen sisältöä tärkeämpää oli se, että Clinton ylipäätään saapui Human Rights Campaign -järjestön sunnuntaina Suomen aikaa pidetyn tilaisuuden pääesiintyjäksi. Järjestöön kuuluu noin 200000 jäsentä. Presidentin ottama poliittinen riski ei kuitenkaan ollut suuren suuri, sillä hän tuskin tulee enää tavoittelemaan maan korkeinta virkaa.

Pieni joukko konservatiiveja osoitti juhlapaikan ulkopuolella mieltään Clintonia vastaan. Sisällä taas ryhmä AIDS-aktivisteja keskeytti presidentin puheen arvostellen häntä riittämättömästä panostuksesta AIDSin tutkimukseen ja hoitoon.
(STT-Reuters-AFP-DPA)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme