Mainos
Mainos

Clinton ja Blair keskustelleet P-Irlannin rauhasta

Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton ja Britannian pääministeri Tony Blair ovat keskustelleet puhelimitse Irakin ohella myös Pohjois-Irlannin rauhanprosessista.

Valkoisen talon lehdistösihteeri Joe Lockhart sanoo Clintonin keskustelleen niin ikään puhelimitse Omanin sulttaanin Qaboos bin Saidin kanssa. Noin viiden minuutin puhelun aikana Clinton kiitti sulttaania tuesta, jota maa oli ollut valmis antamaan Irakin-kiistassa.

YK:n virkailijoiden mukaan Oman oli sopinut sijoittavansa viisi amerikkalaista KC-10 säiliölentokonetta alueelleen. Koneita oli määrä käyttää, mikäli isku Irakia vastaan olisi toteutunut.

Presidentti Clintonin ei enää odotettu ottavan yhteyttä muihin ulkomaiden johtajiin eikä hänen myöskään ollut määrä keskustella turvallisuusneuvonantajiensa kanssa ennen maanantaita, kertoi Lockhart.
(STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme