Mainos
Mainos

Clinton pyristelee välttääkseen oikeudenkäynnin

Presidentti Bill Clinton sanoi vierailullaan Gazassa, ettei presidentin joutuminen valtakunnanoikeuteen Lewinsky-skandaalin vuoksi palvele kansakunnan etuja. Clinton toisti halunsa päästä asiassa jonkinlaiseen kompromissiin kongressin kanssa.

-Olen luvannut tehdä kaikkeni, jotta kongressin kanssa päästäisiin hyväksyttävään kompromissiin ja uskon siihen yhä. Tahdon vielä saada sen aikaan, sanoi Clinton tiedotusvälineiden edustajille. Edustajainhuone äänestää myöhemmin tällä viikolla presidentin haastamisesta valtakunnanoikeuteen, jona toimii senaatti. Clinton kertoi jo Lähi-idän-vierailunsa alussa sunnuntaina, ettei hän aio erota skandaalin vuoksi. Clintonia syytetään mm. väärästä valasta ja kolmesta muusta rikoksesta.

-En usko, että tämän viraltapanomenettelyn läpivieminen ja oikeudenkäynnin pitäminen senaatissa palvelee Yhdysvaltain ja amerikkalaisten etuja, Clinton sanoi lehtimiehille ennen neuvottelujaan palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin kanssa Gazassa.

Kysymykseen, onko hän valmis myöntämään valehdelleensa, presidentti vastasi:
-Olen sanonut sanottavani siitä. Clinton on aiemmin myöntänyt antaneensa harhaanjohtavia lausuntoja suhteestaan Monica Lewinskyyn, mutta on samalla kieltänyt syyllistyneensä väärään valaan. Lakivaliokunnan puheenjohtaja Henry Hyde kehotti sunnuntaina Clintonia eroamaan Lewinsky-skandaalin vuoksi, sillä Hyden mukaan presidentti tekisi sankarillisen teon, jos hän eroaisi ja pelastaisi näin puolueensa.

Useimmat vastustavat

Noin 59 prosenttia amerikkalaisista vastustaa Clintonin viemistä valtakunnanoikeuteen. Viime viikolla vielä 66 prosenttia vastusti menettelyä, kertoivat uusimmat mielipidemittaukset maanantaina. Tutkimukseen osallistuneista noin 64 prosenttia hyväksyy tavan, jolla Clinton on hoitanut virkaansa ja 62 prosenttia tahtoo nähdä hänet edelleen presidenttinä. Runsas puolet vastaajista, 54 prosenttia, uskoo silti, että edustajainhuone äänestää syyttämisen puolesta tällä viikolla. (STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme