Mainos
Mainos

Clinton saa tukea Naton ilmaiskuille

Jugoslavian naapurimaat vakuuttavat edelleen tukevansa Naton ilmaiskuja. Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton on ollut puhelinyhteydessä niin Bulkarian, Romanian, Unkarin kuin Albaniankin pääministereihin.

Yhdysvaltain presidentti Bill Clintonin mukaan kaikki johtajat tekivät selväksi, että he edelleen kannattavat Naton ilmaiskuja ja että Jugoslavian presidentti Slobodan Milosevic on yksin ja hänen brutaalisuudelleen on saatava loppu. Päämiehet tapaavat henkilökohtaisesti ensi perjantaina Naton huippukokouksessa Washingtonissa. Jugoslavia ilmoitti eilen katkaisevansa diplomaattisuhteensa Albaniaan.

Jugoslavian uutistoimisto Tanjugin mukaan Nato pommitti varhain tänään maan toiseksi suurinta kaupunkia Novi Sadia. Uutistoimiston mukaan sotilasliitto pommitti myös Keski-Serbiassa sijaitsevaa Paracinin kaupunkia, johon osui kolme ohjusta. Belgradissa soivat puolenyön jälkeen ilmahälytyssireenit. Pääkaupungin mahdollisesta pommittamisesta ei ole kuitenkaan kerrottu. Nato pommitti myöhään eilisiltana myös lentokenttää Kosovon pääkaupungissa Pristinassa.

Keski-Amerikka jää USA:n avusta paitsi

Kosovon kriisi saattaa vaarantaa Yhdysvaltojen lupaaman avun Keski-Amerikalle. Nicaraguan Washingtonin suurlähettiläs kertoi La Prensa -lehden haastattelussa, että Yhdysvaltojen lupaamat kuusi miljardia markkaa hurrikaani Mitchin tuhojen korjaamiseksi jäävät saamatta Kosovon kriisin vuoksi. Hurrikaani Mitch iski Hondurasiin ja Nicaraguaan viime lokakuussa.
(MTV3-Reuters-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme