Mainos
Mainos

Clinton vieraili suomalaisten kenttäsairaalassa Intiassa

Yhdysvaltain entinen presidentti Bill Clinton on tutustunut suomalaisten avustustyöntekijöiden johdolla Punaisen Ristin kenttäsairaalaan Intian maanjäristysalueella.

Clinton vilkuttaa

Clinton kiersi Bhujiin pystytetyssä sairaalassa puolen tunnin ajan sairaanhoitaja Rea Noposen sekä norjalaisen lääkärin opastuksella. -Hän kertoi olevansa suuresti vaikuttunut tekemästämme avustustyöstä, Noponen kertoi puhelimitse Bhujista. Clinton vieraili mm. sairaalan leikkaussalissa ja lastenosastolla. Suomalainen kätilö toi hänen nähtäväkseen kaksi vastasyntynyttä lasta.

-Keskustelimme Clintonin kanssa sairaalan toiminnasta ja Intian tilanteesta, mutta myös Suomesta ja Norjasta. Hän oli erityisen kiinnostunut suomalaisesta saunasta, jonka me olemme pystyttäneet tänne siitä huolimatta, että täällä on 40 astetta lämmintä, Noponen sanoi.

Clinton saapui tänään Intiaan viikon kestävälle vierailulle, jonka aikana hän tutustuu tammikuisen suurjäristyksen vaurioihin ja jälleenrakennustyöhön sekä tapaa järistyksestä selvinneitä intialaisia. Clinton kuuluu amerikkalais-intialaiseen säätiöön, joka auttaa maanjäristyksen uhreja.

Järistys teki pahaa jälkeä

Avustusjärjestön tavoitteena on korjata kymmeniä tuhoutuneita kyliä, ja se aikoo käyttää rakennustöihin noin 10 miljoonaa dollaria (67 miljoonaa markkaa). Matkan aikana Clinton tapaa myös maan talousjohtoa Bombayssa sekä vierailee Äiti Teresan perustamassa orpokodissa Kalkutassa.

Yli 10 000 hoidettu

SPR:n ja Norjan Punaisen Ristin toimittama 310-paikkainen kenttäsairaala avattiin Bhujissa helmikuun alussa. Kahden kuukauden aikana sairaalassa on hoidettu yli 10 000 potilasta. Leikkauksia on tehty yli 500 ja maailmaan on saatettu noin 200 lasta.

Bhujin kaupungin kaikki sairaalat tuhoutuivat järistyksessä, ja kansainvälisestä kenttäsairaalasta on muodostunut alueen pääsairaala. -Ensimmäisen kuukauden aikana 60 prosenttia potilaista oli maanjäristyksen uhreja. Sen jälkeen sairaalan rooli on muuttunut aluesairaalaa vastaavaksi, eli hoidamme sisätauteja, infektioita, lastentauteja, synnytyksiä ja kaikkea mahdollista, Rea Noponen kuvailee. Hänen mukaansa pienet klinikat Bhujin alueella ovat pikkuhiljaa elpymässä järistyksen jäljiltä, mikä näkyy potilasmäärän laskuna kenttäsairaalassa.

-Se on hyvä merkki. Potilaiden ei enää tarvitse aina tulla tänne asti, vaan he voivat saada palveluita läheltä kotiaan, Noponen sanoo. Hänen arvionsa mukaan kestää ainakin kolme vuotta, ennen kuin Bhujiin saadaan rakennettua uusi kunnollinen sairaala. Sitä ennen Kansainvälinen Punainen Risti aikoo tukea Intian hallitusta väliaikaisen sairaalan perustamisessa.

Intian läntiseen Gujaratin osavaltioon 26. tammikuuta iskeneessä maanjäristyksensä sai surmansa arviolta 20 000 ihmistä. Yli 160 000 loukkaantui ja miljoonat menettivät kotinsa. Lähes 9 000 kylää raunioitui kokonaan tai osittain.

(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme