Mainos
Mainos

Clintonin tuki äärimmäisen tärkeää Obamalle

Barack Obama ryhtyy nyt yhdistämään Yhdysvaltain demokraattista puoluetta. Obama ei pysty lyömään republikaanien John McCainia, ellei hän saa taakseen Hillary Clintonin kannattajia.

- Clintonin liikkeellepaneva voima on taipumaton halu parantaa tavallisten amerikkalaisten elämää. Puolueemme ja maamme voivat paremmin hänen ansiostaan, Obama ylisti voitonpuheessaan.

Obama teki historiaa julistautumalla maan ensimmäiseksi mustaksi presidenttiehdokkaaksi. Demokraattien puoli vuotta kestänyt esivaalimaraton päättyi, kun hänen valitsijamiestensä määrä ylitti vaaditun 2118:n rajan.

- Tänä iltana voin seisoa edessänne ja sanoa, että olen demokraattien ehdokas Yhdysvaltain presidentiksi, Obama julisti Minnesotassa kymmentuhatpäiselle riemuitsevalle yleisölle.

Obama tietää kuitenkin, että edessä on vaikea tehtävä. Senaattorin on ryhdyttävä taisteluun McCainia vastaan samaan aikaan, kun hänen on saatava pahasti kahtiajakautunut puolue ryhmittymään taakseen.

Obama tarvitseekin kipeästi puolueen yhdistämisessä Clintonin apua.

Clinton onnitteli muttei väistynyt

Obamalle niukasti hävinnyt Hillary Clinton ei ole kuitenkaan vielä luopunut kamppailusta. Hän onnitteli vastustajaansa mutta ei tunnustanut tappiotaan.

- Tämä on ollut pitkä kampanja, enkä tee mitään päätöksiä tänä yönä, hän huomautti.

Huhujen mukaan Clinton olisi valmis neuvottelemaan Obaman kanssa varapresidenttiehdokkaan paikasta tai jostakin muusta tehtävästä tulevassa hallinnossa, jos demokraatit voittavat. Clintonin leiri kuitenkin kiisti tiedot, joiden mukaan tapaaminen olisi pidetty jo keskiviikkona. Hän antoi ymmärtää, että peli on yhä täysin auki.

- Tulevina päivinä keskustelen kannattajieni ja puolueen johdon kanssa päättääkseni, kuinka jatkan eteenpäin puolueeni ja maani parhaan edun mukaisesti, Clinton painotti.

Clintonin katkeruus on ymmärrettävää. Esivaalikisa on ollut pitkä ja tasaväkinen. Hän voisi myös viedä kiistan Denverin puoluekokokseen saakka, mutta sitä puolue ei halua.

McCain ryhtyi heti hyökkäykseen

Demokraattisen puolueen johto yrittää puhaltaa pelin poikki ja pian. Kantaansa vielä pohtivia supervalitsijamiehiä on patistettu kertomaan päätöksensä perjantaihin mennessä.

Obaman voitto selvisi yllättäen. Hänelle alkoi virrata supervalitsijamiesten ääniä samaan aikaan, kun viimeisten esivaalien Etelä-Dakotan ja Montanan tuloksia odotettiin.

Obamalle ei jää paljoakaan hengähdysaikaa esivaalien jälkeen. Republikaanien John McCain julisti varsinaisen vaalitaistelun alkaneeksi ja heitti taisteluhansikkaan suoraan Obamalle hyökkäämällä rajusti Obaman Irak-kantaa vastaan.

- Kaikki saavutettu edistys menetetään, jos senaattori Obama saa tahtonsa läpi ja aloittaa vetäytymisen, McCain korosti.

(MTV3-STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme