Mainos
Mainos

CNN: Palestiinalaisryhmät sopivat tulitauosta

Kolme palestiinalaista ääriryhmittymää on päässyt alustavasti sopuun tulitauon julistamisesta, kertoi uutiskanava CNN illalla. Kahden ryhmän edustajat kiistivät sopimukseen pääsyn kuitenkin pian.

CNN:n mukaan Hamas, Islamilainen Jihad ja Al Aksan marttyyrien prikaatit allekirjoittivat kolmen kuukauden mittaisen tulitaukosopimuksen Syyriassa, kertoivat palestiinalaisvirkailijat.

Ryhmien johtajat kuitenkin kiistävät CNN:n tiedot tauosta iskuissa Israelia vastaan.

Yhdysvaltain presidentti Bush vaatii EU:ta lopettamaan Hamas-järjestön avustamisen rahallisesti.

Fatah on järjestänyt tulitaukosopimusneuvottelut Damaskoksessa Syyriassa.

Sopimuksen mukaan ryhmät lopettavat kaikki iskut Israelia vastaan kolmeksi kuukaudeksi, kertoivat palestiinalaiset CNN:lle. Sopimus on lähetetty Arafatille. Jos Arafat allekirjoittaa sopimuksen, virallista ilmoitusta odotetaan Kairosta, minne on kokoontunut ääriryhmien edustajia.

Jos sopimus toteutuu, Israelin on vahvistettava, että se lopettaa ääriryhmien johtajiin kohdistuvat iskunsa.

Palestiinalaisten pääministeri Mahmoud Abbas on taivutellut ääriryhmiä tulitaukoon kesäkuun alun huippukokouksen jälkeen. Kaikki osapuolet pitävät tulitaukoa välttämättömänä.

(MTV3-STT-DPA)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme