Mainos
Mainos

CNN: Poliisin mukaan Arkansasissa yökerhoammuskelussa tulitettiin ainakin 50 laukausta

Arkansasin Little Rockin yökerhoammuskelun epäillään liittyvän jengien väliseen kilpailuun, kertoo poliisi muun muassa BBC:lle ja CNN:lle.

25 ihmistä haavoittui yökerhossa tapahtuneessa ammuskelussa varhain lauantaina. Lisäksi kolme ihmistä loukkaantui kaaoksessa, joka syntyi ihmisten hätääntyessä.

Viranomaisten mukaan kaikki haavoittuneet selviävät hengissä. Uhrit ovat 16-35-vuotiaita.

Poliisipäällikkö Kenton Bucknerin mukaan ampuminen alkoi yökerhossa pidetyn konsertin aikana.

-Ensimmäisten laukausten jälkeen kaikki makasivat maassa. Siellä ammuttiin enemmän kuin muutama laukaus, ainakin 50 laukausta, enkä liioittele, Buckner kertoo CNN:lle.

Little Rockin pormestari Mark Stodola kertoo BBC:lle, että ammuskelu sai alkunsa yökerhon kanta-asiakkaiden riidasta, joka kärjistyi nopeasti "kilpailijoiden ja aseiden läsnäolon vuoksi".

Laukauksia kerrotaan ammutun useasta eri suunnasta, mikä sai ihmiset hätääntymään ja säntäilemään eri suuntiin.

Pormestari Stodolan mukaan kaupunki suunnittelee yökerhon sulkemista kokonaan 

Kommentoi

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot