Mainos
Mainos

CNN: Senaatin tiedustelukomitea kutsunut 20 ihmistä kuultavaksi Venäjä-kytköksistä

Yhdysvaltain senaatin tiedustelukomitea on kutsunut 20 ihmistä kuultavaksi, kertoo CNN.

Kuuleminen liittyy komitean tutkimukseen Venäjän epäillystä sekaantumisesta Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin.

– Tähän mennessä olemme kutsuneet 20 henkilöä senaatin kuultavaksi, sanoo komitean puheenjohtaja Richard Burr.

Hänen mukaansa viiden kuulemisen ajankohta on jo sovittu. Loppujen viidentoista kuulemisen ajankohdasta sovitaan todennäköisesti seuraavan kymmenen päivän aikana, Burr sanoi keskiviikkona. 

Vielä ei ole tiedossa, milloin presidentti Donald Trumpin vävy ja poliittinen neuvonantaja Jared Kushner ja Trumpin vaalikampanjan kampanjapäällikkönä jonkin aikaa toiminut Paul Manafort saapuvat kuultavaksi.

Burr sekä komitean varapuheenjohtaja Mark Warner kuitenkin sanoivat olevansa iloisia siitä, että sekä Kushner että Manafort ovat ilmoittaneet suostuvansa kuultavaksi. 

Ensimmäinen kuuleminen on määrä järjestää torstaina. Burrin mukaan on ennakoitavissa, että kuultavaksi kutsutaan vielä lisää ihmisiä.
CNN:n mukaan vaikuttaa siltä, että komitea on ollut jo yhteydessä muun muassa Trumpin ensimmäiseen kansallisen turvallisuuden neuvonantajaan Michael Flynniin.

Monta eri tutkimusta

Kongressissa Venäjän vaalipeukalointia tutkivat erikseen sekä edustajainhuoneen että senaatin tiedustelukomitea.

Edustajainhuoneen komitea järjesti viime viikolla julkisen kuulemisen, jossa FBI:n johtaja James Comey kertoi väkensä tutkivan vaalipeukalointia ja Trumpin kampanjaväen mahdollisia Venäjä-kytköksiä. 

Tämän jälkeen komitean tutkimus nousi uudelleen otsikoihin, kun sen republikaaneihin kuuluva puheenjohtaja Devin Nunes perui yllättäen tälle viikolle sovitun toisen julkisen kuulemisen.

Oppositiopuolue demokraatit ovat epäilleet Valkoisen talon painostaneen Nunesia perumaan, koska ensimmäisessä julkisessa kuulemisessa esiin tulleet tiedot olivat presidentin kannalta kiusallisia.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme