Mainos
Mainos

Costa Allegra -aluksella ei suomalaisia

Costa Cruisesin matkoja myyvästä matkatoimistosta kerrotaan MTV3 Uutisille, että aluksella ei ole mukana suomalaisia.

– Laivalla ei ole suomalaisia. Yksikään suomalainen matkatoimisto ei ole myynyt matkoja laivalle. Tietojemme mukaan aluksella ei pitäisi olla ainuttakaan pohjoismaalaista, mutta tämä tieto ei ole aivan varma, maajohtaja Kalevi Kuutschin ATC Risteilyt -matkatoimistosta kertoo.

Italialaisen Costa Cruises -varustamon alus Costa Allegra on tuuliajolla Intian valtamerellä. Aluksella syttyi tulipalo merellä Seychellien ja Madagaskarin välissä. Matkatoimiston mukaan tulipalo syttyi aluksen sähkögeneraattorihuoneessa noin kello 10.40 aikaan.

– Aluksen koulutetut palopelastajat saivat sammutustyöt heti käyntiin ja palo saatiin tukahdutettua. Tuli ei päässyt leviämään aluksen muihin osiin, Kuutschin kertoo matkatoimiston lähettämässä tiedotteessa.

Hänen mukaansa aluksen yleinen hälytysjärjestelmä laukaistiin ja matkustajat ja miehistö kutsuttiin varmuuden vuoksi pelastusasemille.

Alus lähti viime lauantaina Diego Suarezista ja oli matkalla kohti Victorian satamaa, jonne sen odotettiin saapuvan huomenna. Costa Allegralla on lähes 640 eri kansallisuuksien matkustajaa ja reilut 400 miehistön jäsentä.

Costa Cruises nousi otsikoihin viime kuussa, kun sen Costa Concordia -alus törmäsi karille Välimerellä. Yli 30 ihmistä kuoli.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme