Mainos
Mainos

Darfurin tilanne kiristää Yhdysvaltojen ja YK:n välejä

Yhdysvallat vaatii maailmanjärjestöä painostamaan voimakkaammin Sudanin hallitusta, joka ei vieläkään ole hyväksynyt YK-joukkoja Darfuriin. Sudan on karkottanut YK:n erikoislähettiään, koska piti tätä uhkana maan turvallisuudelle.

Paheneva humanitaarinen kriisi Darfurin alueella kiristää Yhdysvaltojen ja YK:n välejä. YK-joukkoja ei ole saatu Sudaniin, vaikka päätös joukkojen lähettämisestä tehtiin kaksi kuukautta sitten.

Yhdysvallat alkaa käydä kärsimättömäksi, koska YK ei ole onnistunut taivuttelemaan Sudania ottamaan vastaan YK:n rauhanturvajoukkoja. Yhdysvallat on jopa sanonut, että YK-joukot voidaan lähettää Darfuriin vaikka ilman Sudanin lupaa.

Afrikan Unioni ei pysty turvaamaan aluetta

Afrikan Unionin joukot eivät pysty turvaamaan alueen turvallisuutta. Sudanin presidentti on sanonut brittilehden haastattelussa, ettei Sudan vastusta Afrikan Unionin joukkojen kasvattamista, mutta YK-joukkoja se ei alueelleen ota.

Tilannetta ei lainkaan helpota se, että Sudan karkotti YK:n Darfurin-erikoislähettilään, koska piti tätä uhkana kansalliselle turvallisuudelle. Erikoislähettiläs oli kirjoittanut nettisivuillaan, että hallituksen joukot olivat hävinneet kaksi isoa taistelua kapinallisia vastaan.

Alueen pahin ongelma on rauhansopimuksesta huolimatta jatkuva sisällissota, johon on sotkeutunut myös pari naapurimaata. Sodan aikana ainakin 200 000 ihmistä on kuollut luoteihin, nälkään ja tauteihin.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme