Mainos

Delfiininpoikanen ajautui rantaan ja kuoli, kun sen kanssa otettiin selfieitä – eläinsuojelijat raivoissaan

Nuori delfiini kuoli viime viikolla Etelä-Espanjassa, kun sadat rannalla aikaansa viettäneet ihmiset halusivat koskea delfiiniä ja ottaa selfieitä sen kanssa. Paikalliset eläinsuojelijat ovat raivoissaan.

Onnettomuus sattui viime perjantaina Mojácarissa, Espanjan kaakkoisrannikolla, kirjoittaa espanjalainen Equinac-merieläinten suojelujärjestö.

Delfiininpoikanen oli ajautunut rannalle ja nopeasti sen ympärille kerääntyi uteliaita aikuisia ja lapsia, jotka halusivat koskettaa ja valokuvata delfiiniä. Jotkut myös peittivät vahingossa delfiinin hengitysaukon, järjestö kirjoittaa Facebook-sivullaan.

Vain yksi huolestunut soitti hätänumeroon rantaan ajautuneesta eläimestä, mutta silloin kun Equinacin pelastajat tulivat rannalle, oli delfiini jo kuollut, kertoo The Washington Post.

Equinac syyttää rannalla olleita ihmisiä itsekkyydestä ja halusta saada harvinaisia kuvia silloin, kun olisi pitänyt hälyttää apua ja yrittää pitää stressaantunut delfiini elossa.

Myöhemmin järjestö selvensi, että delfiininpoikanen oli yksin luultavasti siksi, että se oli sairas tai jostain syystä joutunut eroon emostaan. Vaikka rannallaolijat eivät olleetkaan syyllisiä delfiinin joutumiseen rannalle, pelkkä koskeminen ja valokuvaaminen voi aiheuttaa eläimelle ”korkean stressitilan” ja pahimmillaan kuolettavan shokin, kirjoittaa järjestö.

Samankaltainen suurta huomiota herättänyt tapaus oli viime vuonna Argentiinassa, kun ihmiset löysivät rannalta delfiininpoikasen ja ottivat selfieitä delfiini sylissä. Nisäkäs kuoli myöhemmin.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot