Mainos
Mainos

Discovery avaruuteen aikaisintaan ensi viikolla

Discovery-sukkula piti alun perin laukaista avaruuteen viime viikolla. Sukkulan polttoainesensorissa havaittujen ongelmien takia laukaisua täytyi kuitenkin lykätä.

Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan insinöörit eivät ole edelleenkään onnistuneet löytämään Discovery-sukkulaa vaivaavan sensorinvian syytä. Nasan mukaan sukkulan lähtö viivästyykin tästä syystä ainakin ensi viikon tiistaille.

Discovery-sukkula piti alun perin laukaista avaruuteen viime keskiviikkona. Aluksen polttoainesensorissa havaittujen ongelmien takia laukaisua täytyi kuitenkin lykätä.

Viallisen sensorin tehtävänä on katkaista polttoaineen syöttö kolmeen päämoottoriin, jos vety pääpolttoainetankissa käy vähiin. Viranomaiset pelkäävät, että viallinen sensori saattaisi aiheuttaa liian aikaisen syöttökatkon, mikä puolestaan voisi vahingoittaa moottoreita tai pakottaa sukkulan hätälaskuun.

Sukkulan saamisella kuntoon alkaa olla kiire, sillä jos sitä ei saada matkaan ennen heinäkuun loppua, pitää seuraavaa mahdollisuutta odottaa syyskuuhun asti. Muutoin sukkulan ja kansainvälisen ISS-avaruusaseman suunniteltu kohtaaminen ei onnistu.

Jos laukaisu lykkääntyy vielä pidempään, saattaa viivästys uhata jopa koko avaruusaseman rakennustöitä sekä Nasan pitkän tähtäimen suunnitelmia kuu- ja Mars-lennoista.

(MTV3-STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme