Mainos
Mainos

Ecevit nimitettiin pääministeriehdokkaaksi

Turkin presidentti Süleyman Demirel nimitti tänään Demokraattisen vasemmistopuolueen (DSP) johtajan Bülent Ecevitin muodostamaan maahan uutta hallitusta. Ecevit lupasi nopeaa loppua Turkkia koetelleelle poliittiselle kriisille, joka on jo herättänyt huolestusta maan vaikutusvaltaisen armeijan piirissä. Hän lupasi esitellä ministerilistansa presidentille huomenna.

Ecevit sanoi myös uskovansa, ettei hänen hallituksellaan ole vaikeuksia saada parlamentin luottamusta. Ecevit yritti jo viime vuoden lopulla muodostaa hallitusta Turkkiin, mutta luopui tehtävästä, kun Oikea tie -puolue kieltäytyi yhteistyöstä. Puolueen johtaja Tansu Ciller ilmoitti kuitenkin aiemmin tällä viikolla muuttaneensa mieltään ja olevansa valmis tukemaan Ecevitin hallitusta.

Turkki on ollut ilman toimivaa hallitusta marraskuun lopulta, kun edellinen pääministeri Mesut Yilmaz erosi ja hallitus hajotettiin. Yilmazia syytettiin yhteyksistä järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Turkki on nyt saamassa neljännen hallituksen joulukuussa 1995 pidettyjen parlamenttivaalien jälkeen. Uusi hallitus on vallassa vain kolmisen kuukautta, sillä Turkissa pidetään ennenaikaiset parlamenttivaalit 18. huhtikuuta.

Ecevit on ollut kolmasti Turkin pääministerinä 1970-luvulla. Ensimmäisenä pääministerikautenaan vuonna 1974 hän antoi Turkin joukoille määräyksen vallata Kyproksen pohjoisosa sen jälkeen kun kyproksenkreikkalaiset yrittävät Kreikan tuella liittää saaren Kreikkaan.
(STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme