Mainos
Mainos

Egyptin armeija syrjäytti presidentin – kansa juhli kaduilla

Egyptin armeija on syrjäyttänyt presidentti Mohamed Mursin myöhään illalla.

Armeijan komentaja Abdel Fattah al-Sisi kumosi samalla Egyptin perustuslain. Väliaikaiseksi valtionpäämieheksi nimitettiin perustuslakituomioistuimen johtaja.

Armeija, oppositio ja uskonnolliset johtajat ovat sopineet Egyptin tulevaisuudennäkymistä Mursin jälkeen. Suunnitelman mukaan ensin valtaan astuisi lyhyt väliaikaishallinto, jota seuraisivat pikaiset presidentin- ja parlamenttivaalit.

Myös Egyptin pääministeri Hisham Kandil on määrätty vangittavaksi.

Egyptiläinen oikeusistuin on määrännyt Kandilin erotettavaksi virastaan ja vahvistanut hänelle aiemmin langetetun vuoden vankeusrangaistuksen. Kandil tuomittiin alun perin huhtikuussa. Tuolloin oikeus katsoi, ettei hän ollut pannut toimeen määräystä uudelleenkansallistaa entisen presidentin Hosni Mubarakin hallinnon myymää omaisuutta.

Kairossa Tahririn aukiolla on ammuttu ilotulituksia ja ihmiset juhlivat armeijan ilmoituksen jälkeen. Laulu ja autojen tööttäykset ovat täyttäneet ilman.

– Ihmiset ja armeija ovat yhtä, mielenosoittajat hurrasivat, kertoi silminnäkijä uutistoimisto Reutersille.

Miljoonat ihmiset ovat osoittaneet viime päivinä mieltään Mursia vastaan. Protestoijien mielestä Muslimiveljeskunta ajaa vain omaa etuaan ja islamisteille on annettu liikaa valtaa. Mielenosoitukset johtuvat myös muun muassa sähkökatkoista, polttoainepulasta ja työttömyydestä.

(MTV3 - STT - Reuters - AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme