Mainos
Mainos

Ehkäisyvälinepula lisää abortteja

Aborttien määrä sekä lapsivuode- ja imeväiskuolleisuus lisääntyvät lähivuosina rajusti kehitysmaissa, ellei ehkäisyvälineisiin ja perhesuunnitteluohjelmiin satsata, varoittaa YK:n väestörahaston johtaja Nafis Sadik. Hän arvostelee etenkin Yhdysvaltoja ja eräitä Euroopan maita rahoituksen laiminlyömisestä.

Sadik arvioi, että nykymenolla ei-toivottujen raskauksien määrä kasvaa 120 miljoonalla ja aborttien määrä 49 miljoonalla vuoteen 2000 mennessä. Useissa kehitysmaissa 14-25 prosenttia aviopareista ei ole pystynyt hankkimaan tarvitsemiaan ehkäisyvälineitä.

Vuonna 1994 pidetyn Kairon väestökokouksen jälkeen YK:n jäsenmaiden rahoitus perhesuunnitteluohjelmille kasvoi 40 prosenttia, mutta sen jälkeen kasvu on pysähtynyt. Kokouksen osanottajamaat sitoutuivat varaamaan ehkäisyyn ja perhesuunnitteluun kaikkiaan noin 87 miljardia markkaa vuosittain. Kaksi kolmasosaa summasta on kehitysmaiden vastuulla.

YK:n väestörahasto toimii 140 maassa, mutta keskittyy erityisesti 60 köyhimpiin kuuluvaan maahan. Viime aikoina perhesuunnitteluohjelmia on aloitettu Venäjällä ja Ukrainassa, missä aborttia edelleen käytetään tavanomaisimpana ehkäisykeinona.
(STT-Reuter)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme