Mainos
Mainos

"Ei täällä Tokiossa ole mitään paniikkia"

Suomen Japanin-suurlähettiläs Jari Gustafsson vakuuttaa, ettei ydinturma Fukushimassa ole synnyttänyt yleistä kaaosta Tokiossa.

- Ei täällä ole mitään paniikkia, eikä olla edes lähellä sitä, hän sanoo puhelimessa STT:lle.

Kaduilla on suurlähettilään mukaan tietenkin tavanomaista vähemmän liikennettä, koska maassa säännöstellään energiaa. Se taas vaikuttaa kaikkeen logistiikasta ruokahuoltoon.

Tavarantoimituksissa on vaikeuksia ja sen vuoksi kaupat näyttävät tavallista tyhjemmiltä.

- Esimerkiksi meidän lähikaupoissa oli vielä eilen ihan normaalisti tavaraa. Tilanne kuitenkin vaihtelee paikka paikoin, jonnekin on vaikeampaa ja jonnekin helpompaa toimittaa tavaraa, hän kertoo.

Fukushimassa joitakin suomalaisia

Ulkoministeriö on tänään kehottanut suomalaisia poistumaan 80 kilometrin säteellä Fukushiman ydinlaitoksesta. Ministeriö suositteli myös, että Suur-Tokion alueella ja sen pohjoispuolella oleskelevat suomalaiset siirtyisivät etelään. Aamun tietojen mukaan Fukushiman alueella oli kuusi suomalaista ja Suur-Tokiossa alle sata.

Suurlähettiläs muistuttaa kuitenkin, ettei kenenkään ole pakko lähteä.

- Tilanne ei ole sellainen, että olisi pakko lähteä, se on hyvä muistaa, Gustafsson sanoo.

Tokiossa asuva suomalainen Jani Mäki-Mantila kertoo perheensä harkitsevan lähtöä.

- Seurataan uutisia ja pohditaan lähtöä, kertoo Mäki-Mantila puhelimessa.

Hänen mukaansa ihmiset on aika rauhallisia. Kaikkia kuitenkin hermostuttaa lähistöllä sijaitseva Fukushiman ydinvoimala.

Suurlähetystö siirtää osan toiminnoistaan pois Tokiosta ja avaa toisen toimipisteen Hiroshimaan. Tämän jälkeen lähetystö toimii kahdessa paikassa, jotta se voi paremmin auttaa suomalaisia kaikissa mahdollisissa tilanteissa, Gustafsson sanoo.

Lähetystö ei valmistaudu evakuoimaan suomalaisia.

- Me olemme varautuneet kaikkeen, mutta meillä ei ole suunnitelmia ryhtyä minkäänlaisiin evakuointeihin nyt. Puolet tästä Honshun pääsaaresta kuitenkin toimii kutakuinkin normaalisti, suurlähettiläs sanoo.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme