Mainos
Mainos

Ei uusia teitä Viroon

Viro sai viime vuonna ulkomailta noin miljardi kruunua tukea investointeihinsa. Suurin tuen antaja oli Euroopan unioni. Sen varoilla rakennettiin esimerkiksi Pärnu-Ikla -maantie.

Tänä vuonna EU:n avusta noin 30 prosenttia kohdistuu meneillään olevien kohteiden toteuttamiseen ja peräti 70 prosenttia infrastruktuurin suunnitteluun. Pääpainon tulisi kuitenkin olla esimerkiksi nykyisen tieverkon kunnostamisessa eikä uusien valtateiden rakentamisessa, edellyttää Euroopan investointipankin varapääjohtaja Wolfgang Roth.

Roth suhtautuu melko nuivasti esimerkiksi Via Baltica-hankkeeseen. Hänen mukaansa Viron on keskityttävä ohitus- ja kehäteiden rakentamiseen. Ne auttavat hänen mukaansa parhaiten raskaan liikenteen sujuvuutta Viron suurimmissa kaupungeissa. Hän torjuu myös ajatukset maksullisista teistä.

Virossa tällä hetkellä suunnitteilla olevista hankkeista keskeinen on Tallinna-Tartto -maantien uusiminen. Uuden tien linjaus selviää lokakuun loppuun mennessä, ja työt on mahdollista aloittaa vuonna 2000.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme