Mainos
Mainos

Eläinaktivistit vaativat simpanssille omaa henkilöllisyyttä

Matthew Hiasl Panin kannattajat ovat viemässä tämän tapauksen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen - vaikka Pan ei ole edes ihminen.

Itävaltalaiset eläinoikeusaktivistit haluavat, että 26-vuotias simpanssi Pan julistettaisiin virallisesti "henkilöksi". Aktivistit ovatkin vieneet asian Strasbourgissa sijaitsevan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käsiteltäväksi.

Association Against Animal Factories -ryhmän mukaan simpanssi tarvitsee virallisen aseman, jotta tälle voitaisiin määrätä holhooja huolehtimaan sen eduista. Tämä on erityisen tärkeää, mikäli Panista huolehtiva eläinsuoja lakkauttaa toimintansa.

Tammikuussa Itävallan korkein oikeus päätti pitää voimassa alemman oikeusasteen ratkaisun, jossa kieltäydyttiin määräämästä holhoojaa Panille. Korkeimman oikeuden mukaan Itävallan lain perusteella vain ihmisillä on oikeus holhoojaan.

Panin kannattajien mielestä oikeuden päätös tarkoittaa sitä, että jos simpanssi ei ole henkilö, sen täytyy olla esine. Simpansseilla ja ihmisillä on kuitenkin liian samankaltainen DNA, jotta tämä väittämä olisi totta, perustelevat aktivistit.

Koko jupakka alkoi viime vuoden helmikuussa, kun eläinsuojalla ilmeni taloudellisia vaikeuksia. Aktivistit eivät halua Panin ja toisen simpanssin, Rosin, joutuvan kodittomiksi.

Molemmat apinat otettiin kiinni poikasina Sierra Leonessa vuonna 1982 ja salakuljetettiin Itävaltaan lääketieteellisiä kokeita varten. Tulli kuitenkin havaitsivat salakuljetusyrityksen ja antoivat simpanssit Itävallan eläinsuojeluviranomaisille.

Apinoiden ylläpito maksaa kaikkiaan lähes 8000 dollaria kuussa. Eläinsuojan rahat alkavatkin olla lopussa eikä lahjoittajienkaan tarjoamasta rahallisesta avusta ole juuri iloa. Itävallan lain mukaan nimittäin vain ihminen voi vastaanottaa henkilökohtaisia lahjoja.

Eläinaktivistien mukaan vain henkilöllisyyden myöntäminen simpansseille takaisi sen, ettei niitä myydä Itävallan ulkopuolelle, missä ei välttämättä ole voimassa eläinrääkkäyksen kieltävää lakia.

Panin kannattajat ovat nyt aloittaneet raivokkaan kampanjansa apinoiden puolesta. He jopa antoivat Panille ihmismäisen nimen osana kampanjaansa. Aktivistit kuitenkin painottavat, että he eivät vaadi simpanssia julistettavan "ihmiseksi", vaan vain "henkilöksi".

(MTV3-AP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme