Mainos
Mainos

Eläinpuistosta karanneet karhut surmasivat kaksi naista

Japanissa eläinpuistosta karanneet karhut ovat surmanneet kaksi henkilöä. Surmatut olivat puistossa työskennelleitä naisia.

Joukko karhuja pääsi karkuun Japanin pohjoisosassa sijaitsevasta Hachimantain karhupuistosta. Karkuun päässeiden eläinten määrä ei ollut välittömästi tiedossa. Puistossa asustaa kaikkiaan 38 eläintä, suurin osa näistä maakarhuja.

Iltapäivään mennessä metsästäjät olivat ampuneet kuusi karkuun päässeistä eläimistä. Eläimet surmattiin aidatun puiston sisällä.

Pelastustyöntekijät saivat hälytyksen karhujen hyökkäyksestä kymmeneltä aamulla paikallista aikaa. Puisto on talviaikaan suljettu yleisöltä.

Paikalla oli kuitenkin kolme työntekijää, kaksi naista ja yksi mies. Mies onnistui pakenemaan karhujen hyökkäystä. Pelastuslaitoksen saamien tietojen mukaan toinen naisista joutui pahoin raadelluksi hyökkäyksessä, toinen puolestaan katosi.

Pelastustyöntekijät löysivät naisten ruumiit myöhemmin alueelta. Poliisin edustajan mukaan tilanne paikalla ei ollut vielä alkuillasta ohi. Hän korosti kuitenkin, että pelastustyöntekijät työskentelevät parhaillaan tilanteen haltuun saamiseksi.

Paikallisia asukkaita on kuitenkin kehotettu pysyttelemään sisätiloissa.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme