Mainos
Mainos

Eläkeläisnainen tarvitsi apua kaupassa, auttaja vei pankkikortin – perintörahat katosivat kuukaudessa tililtä

Ruotsalaislehti Expressen kertoo traagisesta tapauksesta, jossa 85-vuotias nainen menetti pankkikorttinsa ja sen myötä perinnöksi tarkoitetut rahat. Nainen menetti seuraavan kuukauden aikana miltei 10 000 euroa.

Helmikuun lopussa ostoksilla olleen naisen elämä muuttui yhdellä kauppareissulla. 

Ostostilanteessa maksamisen yhteydessä nainen tarvitsi apua, ja sitä hän myös sai kaupassa asioineelta mieshenkilöltä. Nainen jopa kertoi häntä auttaneelle miehelle pankkikorttinsa tunnusluvun. Tämä on viimeinen kerta, kun nainen muistaa käyttäneensä korttia, kertoo Expressen.

Seuraavan kuukauden aikana naisen pankkitililtä katosi miltei 10 000 euroa. Miestä epäillään nyt kortin anastamisesta.

Nainen huomasi vasta miltei kuukauden jälkeen, että kortti puuttui, sillä usein ostostilanteessa hän käytti käteistä maksuvälineenä.

Poliisin mukaan korttia oli käytetty useissa eri liikkeissä ja nostettu suuria summia käteistä rahaa.

Nainen oli myös saanut tietoonsa, että korttia oli käytetty paikoissa, joissa hän ei normaalisti asioi tai käy. Poliisi kaipaakin nyt lisätietoa epäillystä tekijästä.

Kortin anastajan kannalta ajoitus ei olisi voinut olla parempi. Nainen oli juuri ennen kortin viemistä saanut suuren summan rahaa tililleen. Tilille tulleen lähes 10 000 euron oli tarkoitus olla perintö naisen perillisille, mutta rahat hävisivät varkaan matkaan.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme