Mainos
Mainos

Elävältä hautaamisen uskotaan auttavan itsemurhakandidaatteja Etelä-Koreassa

Eteläkorealaiset ovat keksineet uuden tavan taistella kansalaistensa itsetuhoisuutta vastaan. Televisioyhtiö CNN:n mukaan maan pääkaupungissa Soulissa järjestetään itsemurhaa hautoville "kursseja", jossa heidät lähes sananmukaisesti haudataan elävältä. Kurssin järjestäjien mukaan elävältä hautaamisen uskotaan palauttavan itsemurha-ajatuksia pyörittelevien ihmisten elämänhalun.

Kurssin perimmäisenä ajatuksena on se, että ihminen kävisi konkreettisesti läpi halunsa kuolla. Kurssiin kuuluu myös itsemurhaviestin kirjoittaminen läheisille. Senkin uskotaan auttavan ihmistä jäsentämään tuhoisia ajatuksiaan.

Järjestäjien mielestä itsetuhoiset ihmiset eivät ymmärrä kuolemaa pelkästään siitä puhumalla. Kokemus kuolemasta tekee siitä paremmin ymmärrettävän ja lopulta puhdistaa mielen itsemurha-ajatuksista.

"Kim Byong-soo ottaa kenkänsä pois ja astuu edessä olevaan arkkuun. Hän makaa rauhallisesti ja sulkee silmänsä. Ulkona on useita pakkasasteita, mutta se ei tunnu haittaavan häntä, eikä muitakaan osallistujia. Hänen kätensä ja jalkansa ovat sidotut. Vain silloin hänen silmänsä aukeavat hieman, kun arkku suljetaan ja vasaroidaan kiinni. Tämä on Kim Byong-soolle ainoa mahdollisuus saada elämänhalunsa takaisin, sillä viimeiset 15 vuotta hän on halunnut kuolla. Kim Byong-soo makaa arkussa noin kaksikymmentä minuuttia.

Kokemuksen jälkeen hän menee takaisin seminaarihuoneeseen ja lukee kurssitovereilleen, vaimolleen ja lapsilleen ääneen itsemurhaviestinsä. Huomisesta lähtien hän haluaa rakastaa ihmisiä, antaa anteeksi ja olla ihminen, jolla on toivoa."

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme