Mainos
Mainos

Endeavour-sukkula telakoitui avaruusasemaan

Amerikkalaisen Endeavour-sukkulan astronautit ovat päässeet kansainväliselle avaruusasemalle. He ryhtyivät heti valmistelemaan japanilaisen laboratorion asennusta ISS-asemalla olevien kollegoidensa kanssa.

Endeavourin rahtina oli japanilaismoduulin ensimmäinen osa. Kibosta eli Toivosta tulee ISS:n suurin laboratorio, kun se valmistuu ensi vuoden alussa.

- Olemme ottaneet ensimmäisen askeleen tiellä, joka johtaa japanilaisen kodin perustamiseen avaruusasemalle, iloitsi Japanin pääministeri Yasuo Fukuda.

Avaruuskävelyjä yritetään vähentää

Sukkula toi myös kanadalaisen robotin, jonka avulla voidaan vähentää avaruuskävelyiden määrää. Endeavourin astronautit joutuvat kuitenkin tekemään ainakin viisi kävelyä vierailunsa aikana.

Endeavourin on määrä olla avaruusasemalla 12 päivää. Sukkulan kaikkiaan 16 päivän matka-aika on pidempi kuin koskaan aiemmin.

Avaruusasemalle on menossa myös Euroopan avaruusjärjestön ensimmäinen miehittämätön huoltoalus Jules Verne. Se telakoituu ISS:ään automaattisesti ensi kuun alussa.

Huoltoalus kiertää Maata 260 kilometrin korkeudessa vajaan 100 kilometrin päässä ISS:stä, kunnes Endeavour on lähtenyt paluumatkalle.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme