Mainos
Mainos

Englatilaisella murhaajalääkärillä 300 uhria?

Englantilainen lääkäri Harold Shipman on mahdollisesti syyllistynyt jopa 300 potilaansa murhaan. Shipman tuomittiin elinkautiseen vankeuteen vuosi sitten 15 naispotilaansa murhasta. Englannissa tänään julki tulleiden uusien tietojen mukaan uhreja saattaa olla kuitenkin jopa 300.

Tohtori Shipman

Brittilehti The Times kertoo verkkosivuillaan, että syyttäjille on toimitettu useita virallisia asiakirjoja, joista ilmenee, että kaikkiaan 297 Shipmanin potilasta kuoli hämärissä olosuhteissa. Tiedot voivat johtaa siihen, että Shipman joutuu uudestaan oikeuden eteen.

Poliisi oli jo pitkään epäillyt, että Shipmanin uhreja olisi paljon oletettua enemmän. Shipmanin tuomion jälkeen poliisit löysivät tietoja vielä 23 uudesta uhrista. Koska tappajalääkäri kuitenkin oli jo tuomittu maksimirangaistukseen, ei uuteen oikeudenkäyntiin katsottu olevan tarvetta.

Uhreille yliannostus huumeita

Shipmanin vastaanotto

Shipmanin karmaisevan murhasarjan laajuus alkoi selvitä, kun Leicesterin yliopiston professori Richard Baker alkoi vertailla Shipmanin potilastilastoja toisten lähiseudun lääkäreiden tilastoihin. Tutkimus aloitettiin heti Shipmanin tuomion jälkeen. The Timesin verkkosivujen mukaan Britannian terveysministeri Alan Milburn on tiennyt tapauksen saamasta uudesta käänteestä jo viikkoja. Asiasta piti alun perin järjestää yksityinen tutkimus, mutta Bakerin löytöjen karmaisevuus ja uhrien omaisten painostus pakottivat Milburnin määräämään täyden julkisen tutkimuksen, jota johtaa korkeimman oikeuden tuomari Dame Janet Smith.

Shipman tuomittiin elinikäiseen vankeuteen 15 iäkkään potilaan surmaamisesta vuosi sitten. Hän antoi potilailleen ruiskeena ylisuuren annoksen heroiinia. Pidätykseensä saakka vuonna 1998 Shipman piti suosittua praktiikkaa Hyden pikkukaupungissa lähellä Manchesteria.

Epäilykset lääkäriä kohtaan heräsivät, kun hänen tiettävästi viimeinen uhrinsa, 81-vuotias nainen löydettiin kuolleena. Nainen oli vähän ennen kuolemaansa testamentannut koko omaisuutensa Shipmanille. Oikeudessa lääkärin todettiin väärentäneen vainajan testamentin.

Murhien motiivia ei ole pystytty selvittämään. Vaikuttimet eivät olleet seksuaalisia tai taloudellisia. Psykologien mukaan kuoleman tohtoriksi nimettyä Shipmania ajoi murhiin hänen voimakas halunsa kontrolloida ihmisiä. Omassa mielessään hänestä tuli elämän ja kuoleman herra.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme